Ei koskaan ystäväni Stanislaus ollut tuhlannut niin monta sanaa kenellekään kuulijalle, ellei ehkä mekaanista tehtävää selittäessään. Hän puhui kiivaasti, pysähdellen kuin ihminen, joka sanasta sanaan muistelee, mitä on kuullut toisen kertovan ja mikä on tehnyt syvän vaikutuksen hänen mieleensä. Minä lausuin arvelun, että sillalta hyppääminen oli tapahtunut samasta syystä kuin aikaisemmin nuoralta syöksyminen. Hän myönsi sen, mutta huomautti, että Felicia oli tällä kertaa loukannut päänsä. Hän uskoi tällöin saavansa kuolla ja tunsi sentähden itsensä onnelliseksi.
— Ja mitä sinä aiot tehdä? kysyin minä kaiken tuon onnettomuuden liikuttamana.
— Nähdä hänen kuolevan, jos hän kuolee. Muussa tapauksessa pelastan hänet.
— Eikö sopisi lähettää Penttulan Liisu häntä hoitamaan?
Stanislaus mietti muutaman silmänräpäyksen ja käski sitten satuloida ratsunsa.
— Lähdetkö Penttulaan?
— Lähden.
— Mitähän herra Barthold siitä sanoo?
— Hän on minun koirani, vastasi nuorukainen ja heittäytyi samassa satulaan.
Penttulan Liisu rupesikin hoitamaan sairasta tyttöä, ja hoitaminen onnistuikin niin hyvin, että haavoittunut pää nopeasti parani ja voimat palasivat. Stanislaus oli tuon tavattoman luottamuksen puuskan jälkeen, johon minä hänet pakotin, käynyt jälleen yhtä umpimielisen äänettömäksi kuin ennen, mutta minä tiesin hänen joka päivä käyvän sairaan luona kenenkään sitä estämättä. Herra Barthold näytti todellakin olevan hänen tottelevainen koiransa. Minä ymmärsin nyt paremmin silmänkääntäjän tuumat. Miksi hänellä oli niin kiire myydä kultalintunsa, joka tuotti hänelle enemmän, kuin kukaan ostaja oli mahdollisesti hänestä maksava? Siihen ei ollut syynä pelko, josta hän puhui, nimittäin että tyttö häneltä karkaisi, sillä siksi hyvin vartioitiin häntä, vaan pelko, että tyttö karkaisi elämästä. Hänen epätoivoisen uhrinsa toinen yritys vapautua orjan elämästä oli opettanut hänet pelkäämään tuota lasta, jota hän oli julmasti rääkännyt — pelkäämään hänen päätöstään, että kuolema on parempi kuin niin onnettoman elämän kärsiminen. Hän oli tytössä menettävä suuren pääoman, mutta hän tahtoi kuitenkin saada siitä hyvästä jotakin voittoa.