— Yksitoista, vastasi hän.
— Ja vaikka talous on niin suuri, niin ehditte kuitenkin vielä hoitaa paljon sairaita.
— Vanhimmat tytöt auttavat äitiään.
Hetkisen kuluttua, kun pata alkoi kiehua, kysyi Liisu, mitä minä ajattelen ilvehtijäneidistä. Minä vastasin epäilleeni häntä eilen, mutta uskovani nyt, että hänessä oli jotakin hyvääkin.
— Kuulitteko, mitä hän puhui kahdesta sielustaan?
— Kyllä minä kuulin.
— Sellainen on meidän laitamme. Eikö Paavali sano, että henki taistelee lihaa vastaan ja liha henkeä vastaan? Jumala armahtakoon, kaikissa ihmisissä on valkeaa ja mustaa. Mutta kokonaan valkoista ja kokonaan mustaa ei liene monta; suurin osa on harmaita.
— Hän, joka sanoo itseään tytön isäksi, on kylläkin tarpeeksi musta, huomautin minä.
— Eipä tiedä. Ei saa koskaan tuomita sielua, jonka vielä saattaa vapahtaa. Hänen tyttö pahansa on kirjava. Minkä muunlainen hän olisikaan, kun hän lukee isämeitänsä latinaksi? Sairaana ollessaan hän rukoili neitsyt Mariaa avukseen.
— Hän on katolilainen.