— En tiedä, miksi tuota sanotaan, kun ei ole Jumalaa eikä Vapahtajaa, vaan ainoastaan muutamia pyhimysraukkoja, joihin turvaudutaan. Minä sitä sanoisin pakanuudeksi. Mutta kas, tuuli puhaltaa, kuhun hän tahtoo, niin myöskin Jumalan palava henki. Lapsella on halu oppia Jumalan sanaa, ja luullakseni on huonompiakin kristityitä kuin hän.
— Onko hän kertonut teille elämänsä vaiheista?
— Jonkin verran. Hänellä on lyijyluoti riippumassa kaulassaan. Hänen isänsä oli sotilas, tuo luoti vei häneltä hengen.
— Luuletteko siis, että hän on totuudenmukainen ja rehellinen?
— Kyllä hän on. Tietysti milloin hän ei vain tanssi nuoralla. Silloin hän itse sanoo toisen sielun pääsevän hänessä valtaan, ja Jumala varjelkoon ihmisparkaa siitä sielusta, se on syntiä ja himoa. Ettekö te, herra, voi ostaa häntä vapaaksi orjuudesta?
— Olen sitä ajatellut. Mutta mitä hänellä sitten tehdään? Eihän hän voi mennä naimisiin sen ylhäisen herran kanssa, joka hänet tahtoo.
— Miksei?
— Sentähden, että tytöllä on kaksi sielua. Hän on kunniallinen mies, mutta kuka takaa, ettei hänelläkin ole kaksi sielua?
Liisu mietti, mätti perunoita padasta vatiin, toi pöytään voita, leipää, silakoita ja piimää, katsoi sitten minua terävästi silmiin ja sanoi:
— Pyydättekö te häntä omaa itseänne varten?