Ja sievä rouva kääräisi saalinsa ympärilleen suojaksi sumulta, nähtävästi aikoen pysyä äänettömänä kuulijana.
— Jos niin on — huomautti kanslianeuvos tohtori Rabe tarttuen onnettomaan käsilaukkuun — ehdotan minä, että uhri heti heitetään jonkin ohitse uivan lohen saaliiksi.
— Minä yhdyn edelliseen puhujaan, puuttui puheeseen eversti Hemming.
— Ja minä, sanoi kapteeni Videstrand.
— Minä myös, äänesti dosentti Sumu.
— Niin minäkin, lisäsi konsuli Rönnevall.
— Mutta sehän on lainopillinen murha! valitti neiti Hemming naurettavan epätoivoisena. — Voitteko te, rouva Rönnevall, ottaa omalletunnollenne, että minun uskollinen matkakumppanini, joka on minua seurannut läpi koko Euroopan, on niin surullisella tavalla joutuva rakkauden uhriksi?
— No hyvä — vastasi pikku rouva nähtävästi liikutettuna niin kipeästi koskevasta vahingosta — tahdotteko te, eversti Hemming, edeltä käsin julistaa minut koko tässä arvoisassa seurassa vähimmin opettavaiseksi?
— Varsin mielelläni, vastasi eversti. Minä julistan täten juhlallisesti rouva Rönnevallin edustavan niin runsaasti kaikkia rakastettavia ominaisuuksia, että hän aivan kaipauksetta voi olla vailla opettavaisuuden ansiota. Se on kova myönnytys, mutta mitäpä ei tee haaksirikkoista pelastaakseen?
— Voi, minkälaisia koukutteluja! Jos vielä lausutte toisen samanlaisen, niin pysähdyn keskelle kertomusta.