— Hyviä uutisia! Hyviä uutisia, Skrifvars! huusi hän vastaan jo portailta. — Mihinkä niin kiire? Kääntykäähän takaisin, niin minä kerron hauskan jutun!
Briitta katsoi häntä hämmentyneenä; maailma musteni hänen silmissään.
— Ei, eukko, ei, ei sitä niin vain juosta onnea pakoon! nauroi nimismies ja sulki ruumiillaan oven. — Eikö näytäkin tuo eukko siltä, kuin aikoisi hypätä suoraa päätä kaivoon. Syleilkää minua ennemmin, Skrifvars, sen minä olen rehellisesti ansainnut siitä hyvästä, mitä nyt kerron.
Ja niin sanoen hän veti Briitan mukanaan takaisin tupaan. Vaimo istuutui uunin luo ja tempasi käteensä kartat, tietämättä, mitä oikeastaan teki. Hetkisen kuluttua hän näytti kädellään pyyhkäisevän silmiään ikäänkuin karkoittaakseen pahan unen, ja kohta hän taas hillitsi mielensä entiseen tapaansa.
— Kas vaan, eversti Richardsson! jatkoi nimismies ollen mitä iloisimmalla päällä. — Velkoja ja velallinen, no, tässäpä on totisesti täysilukuinen oikeudenistunto! Lait ja asetukset täytettäköön, mutta kukapa sille mitään voi, että kultaa sataa maantielle. Te olette onnen kantamoinen, Skrifvars; toivoisinpa, että minulla olisi yhtä rakkaita ja sukkelia ystäviä kuin teillä. Mistä lemmosta te olette niitä saanut? Se taito pitää teidän opettaa minulle. Neljätoista vuotta minä olen ryöstellyt irtainta ja kiinteätä, ruununrästejä ja viinasakkoja, mutta tällaista suoritusta ei ole minun virkajuttuluettelossani. Huh, huh, raudikkoni on perin vaahdossa, ja toisen pyörän ajoin rikki teidän kelvottomalla karjatiellänne!
— Mitä te, nimismies, siinä loruatte? kysyi Richardsson äreästi.
— Suokaa anteeksi, en minä ollenkaan lorua, minä vain toimitan virkaani lain ja asetusten mukaan, vastasi nimismies loukkaantuneena. Ja koska asia koskee molempia läsnäolijoita, toinen kun on saamamies ja toinen velallinen, niin lyhyesti puhuen, minä olen saanut täyden maksun sen korvaukseksi, minkä vastaaja Skrifvars on velkaa kanteen tekijälle Richardssonille — pääoman, korot, ryöstökulungit, kyytirahat ja päivärahat, lukuun ottamatta sitä eri maksua, mikä tulee vaivasta, että ajan tänne takaisin ilmoittamaan mainitulle velalliselle huutokaupan peruuttamisesta.
Everstin suusta pääsi arvelu, että nimismies oli ottanut ylimääräisen aamunaukun kestikievarissa.
— Kuka? Minäkö? puhkesi kruunun uuttera palvelija sanomaan hyvin pahastuneena. — Minäkö olisin ottanut ylimääräisen aamuryypyn, minäkö, joka olen kuudessa viikossa manannut kolmekymmentä henkeä ensikertaisesta, kahdeksan toiskertaisesta ja kaksi kolmannen kerran juopottelemisesta! Joka voi syyttää minua, että olen virkatoimissani ryypännyt tai ryyppään tai milloinkaan aion ryypätä, sitä minä ryypytän lailla ja asetuksilla. Minäkö ryyppäisin … hyh! Te itse ryyppäätte, eversti! Tuopas tänne tuoppi kaljaa, Skrifvars.
— Olkaa hyvä, puhukaa ymmärrettävästi! virkkoi eversti, kun Briitta ei liikahtanut pyydettyä virvoketta tuomaan.