Eerik Skrifvars oli olevinaan loukkaantunut — kierossa asemassa olevien käyttämä hyvin tunnettu keino.
— Minä näke, sinä löytä lohduttaja, Briitta, mutisi hän katsoen karsaasti everstiin. — Ei minä estä, minä lähte Amerikka.
Briitta näytti muistavan jotakin. Uusi puna nousi hänen kalpeille kasvoilleen. Hän seisoi ylpeänä ja suorana keskellä lattiaa lävistäen pikku nimismiehen tummilla silmillään.
— Sanokaa kaikki, mitä teillä on sanomista tuolle herralle! Minulla ei ole mitään salattavaa. Sanokaa, että eversti on jo kuusi vuotta pyytänyt leskeä vaimokseen, mutta että leski ei huoli hänestä. Sanokaa, että leski ennemmin kiertää mieroa lapsineen, kuin rikkoo uskollisuuden, jonka vannoi koko elämän iäksi. Sanokaa tuolle herralle, että hän voi mennä, mihin hänen mielensä tekee. Se ei koske minua eikä eversti Richardssonia. Meidän välimme ei millään tavoin muutu.
— No jo oli lempo! huudahti toimitusvouti nimismies Black hämärästi aavistaen, millainen nainen hänen edessään on.
Richardsson kohautti olkapäitään, otti hattunsa ja lähti jäähyväisiä sanomatta.
Juuri samassa Anna Maria ilmestyi oven suuhun.
— Äiti! huudahti hän, mutta hillitsi ilonsa, kun näki kolme herraa.
— Mikä on? kysyi äiti tuntien itsensä turvallisemmaksi tytön läsnäollessa.
— Lahden Joonas palasi kaupungista ja oli tavannut siellä patruunan.
Argo ei olekaan tehnyt haaksirikkoa, vaan Fortuna. On tullut kirje
Helsingöristä, kaikki on hyvin laivalla. Jos lounaistuulta riittää, voi
Matti tulla kotiin tänään tai huomenna.