— Hän oli saanut hyvin huolellisen, mutta hieman yksipuolisen kasvatuksen. Hänen isänsä käytti melkein kaikki joutohetkensä tämän rakkaan lapsen hyväksi ja oli tehnyt kaiken voitavansa suojellakseen häntä noilta mainitsemiltaan joukkojen ennakkoluuloilta. Hän oli valinnut hänelle kotiopettajattaren oman mielensä mukaan; hän oli mitä huolellisimmin valvonut, mitä kirjoja tyttö luki; ja jo aikaisin hän teroitti hänen mieleensä tuota maailmanfilosofiaa, jota hän piti kaikkien tietojen helmenä. Ja Matilda neidillä oli erinomaisen hyvä pää, hän käsitti kaikki hyvin helposti; jos hän olisi ollut Ruotsin valtaistuimella, olisi hänestä tullut toinen Kristiina. Sitä paitsi hän oli nuori, kaunis, rikas, ja hänellä oli loistava yhteiskunnallinen asema; siksipä hänellä olikin niin paljon ihailijoita, ja hänen isänsä koti tuli kaiken sen kokouspaikaksi, mitä Suomessa siihen aikaan oli sukkelaa ja sivistynyttä siinä mielessä kuin salaneuvos H. ja monet muut tahtoivat.
— Niin, olen kuullut setäni vierassalin olleen suosituimman koko maassa.
— Matilda neiti oli kahdeksantoista ikäinen, kun minun apuani tarvittiin sotkuisessa riita-asiassa. Minä näin hänet joka päivä: hän oli viehättävä…
— Ja te, asessori, olitte silloin kolmeakymmentä vuotta nuorempi.
Kyllä ymmärrän: eihän kukaan ole kivestä.
— Hän oli viehättävä, milloin tahtoi olla, mutta myöskin äärettömän oikullinen ja epävakainen. Monia ihailijoitaan hän kohteli niin välinpitämättömästi kuin ainoastaan hän rohkeni kohdella. Huomattuaan jonkun uskaltavan rahtusenkaan toivoa, kukisti hän heti hänet jollakin purevan ivallisella päähänpistolla. Isä kuitenkin tahtoi häntä valitsemaan ja näytti taipuvaiselta suosimaan nuorta ruotsalaista kreivi R:ää, joka oli heille kaukaista sukua. Matilda neiti kohteli häntä niinkuin kaikkia muitakin, ei paremmin eikä pahemmin, ja kun oli kerran totuttu hänen oikkuihinsa, ei niitä otettu huomioon, vaan toivottiin nuoren neidin viimeinkin taipuvan rakastajan hellittämättömyydestä.
— Kertokaa edelleen. Minä tiedän jonkin verran serkkuni vaiheista.
— Mutta minä en tahdo millään tavalla menetellä epähienosti. Jos se vaivaa teitä, herra paroni…
— Ei suinkaan. Onhan tuo historia kyllin tunnettu, eikä totuus teidän kertomananne voi kuulua läheskään niin säälimättömältä kuin muitten kulkupuheet.
— Olkoon menneeksi sitten. Rakkaudentunnustuksia kuuntelematta Matilda kiintyi koko luonteensa vilkkaudella milloin mihinkin työhön. Kaksi viikkoa hän maalasi intohimoisesti, hylkäsi sitten siveltimen ja ryhtyi tutkimaan kasvitiedettä. Tuskin hän oli ennättänyt penkoa ties kuinka monta kasvikokoelmaa, ennenkuin heitti ne kaikki romukoppaan ja joutui ratsastamisinnon valtaan. Siihen kyllästyttyään hän ryhtyi kääntämään Frithiofin satua englannin kielelle. Tällä välin hän mieltyi Byronin kirjoituksiin ja alkoi kääntää niitä ranskaksi. Ennenkuin mikään noista töistä valmistui, Matilda neiti kiintyi musiikkiin, osti kamariurut, ja hänen päähänsä pälkähti ruveta transponoimaan Mozartin Don Juania tuolle harvinaiselle soittokoneelle. Muistaakseni hän ehti valmistaa ensimmäisen näytöksen, kun hän eräänä päivänä näki hydro-oxygeni-mikroskoopin ja äkkiä tunsi vastustamatonta halua mikroskoopillisiin tutkimuksiin. Tämä kiihko johti hänet anatomiaan. Hän leikkeli pienen marsun, joka oli kuollut hänen häkissään, ja väitti löytäneensä eläinsielun hermoista. Siitähän oli vain askel fysiologiaan. Hän tutki kaikkea, mitä sillä alalla kohtasi; hän sanoi tahtovansa tietää, mikä on sielun kokoomus, sillä materiaa sen täytyi välttämättömästi olla. Huomattuaan oppineitten olevan asiasta hyvin erimielisiä hän sisustutti itselleen pienen laboratorion ja alkoi tutkia kemiaa. Hän tahtoi keksiä maailmanaineen.
— Hyvä Jumala, mitä kaikkia hullutuksia!