— Kun on niin erinomaisia taipumuksia, käy kaikki ihan itsestään, vastasi opettaja. Mutta ehkäpä ryhdymme nyt deklinatsioneihin.
— Mitä siitä on hyötyä? kysyi Drifva.
— Tee niinkuin hän käskee! Sopiiko oppilaan mestaroida opettajaansa? huomautti poliisi.
Taivutettiin le père, isä, eri sijoissa.
— Minun isääni sanotaan Kersantiksi, tokaisi parantumaton oppilas.
Deklinatsionien jälkeen seurasivat tavattoman nopeasti konjugatsionit. En tiedä, kenen rakastuneen kieliopintekijän mieleen on juolahtanut se onneton ajatus, että hän on pannut nuorille henkilöille aiottuun kirjaan aivan sopimattoman aimer-verbin. Antakaa anteeksi, tästä asiasta on jo liiankin paljon puhuttu, mutta minä vain lyhyesti kerron seuraukset.
— Present indicatif: J'aime, rakastan, huokasi opettaja.
— Mitä hullua? huudahti Lusia täti kummastuneena. Ilmeisestikin edistyivät ranskan kielen opinnot liian nopeasti.
— Tu aimes, sinä rakastat…
— Sen asian laita on niin ja näin, virkahti Drifva rummuttaen marssia ikkunanruutuun.