Tähän aikaan olivat teatterinjohtaja Westerlund ja hänen rouvansa, omaa sukuaan Silvan, maineensa kukoistuksessa. He olivat hurmanneet suurimman osan Suomea ja saapuivat tähän aikaan onnellistamaan Ouluakin. A:n saliin, johon oli ovensuuhun tehty istuinsijoja höyläämättömistä laudoista, kokoontui viikon kolmena iltana taidetta rakastava yleisö. Puolihämärä, missä tuskin saattoi erottaa naapuriaan, savuavain öljylamppujen ja talikynttiläin käry, alaslaskettu esirippu tirkistysreikineen, näyttelijäin vilahtavat vartalot väljine viittoineen, jotka peittivät puvut — kaikki oli siellä mystillistä, aavistuksellista, salaperäistä. Ensi paikalta, joka maksoi riksin, aina parvekkeen viimeisiin sijoihin asti, jotka maksoivat kaksitoista killinkiä, istui illalla kello kuudelta kiihkeästi odottelevaa yleisöä, eikä se toivossaan pettynytkään. Ilmoituslehtisetkin tutkittiin tarkemmin kuin nykyjään Pariisin vallankumouksesta saapuvat sähkösanomat. Nuo ilmoitukset jaettiin pikkukaupungeissa kahtenatoista kirjoitettuna kappaleena huomattavimpiin taloihin, mutta täällä ne ilmestyivät painettuina. Oulussa oli kirjapaino, joka levitteli virsikirjoja, kuulutuksia, sokerileipurin konvehtisäkeistöjä ja kerran viikossa ilmestyvää sanomalehteä, nyt tulivat näytäntöjen ohjelmailmoitukset lisäämään painon tuotteita. Painettu ohjelmalehtinen, sehän oli mitä suurinta loistoa, se oli taiteen riemuvoitto!
Eräänä päivänä Drifva tuli kotiin, suu mitä vastustamattomimmassa hymyssä, kädessä tuommoinen ohjelmalehtinen.
— Tänään näytellään "Fridolin eli rautatehtaassakäynti, nelinäytöksinen kappale".
— No, entä sitten? vastasi Lusia täti välinpitämättömästi.
— Ja sitten näytellään "Olli Nötbomin epätoivo, yksinäytöksinen laulunsekainen huvinäytelmä". Siinä on laulua, täti!
— No, entä sitten?
— Voisimmehan ostaa liput. Huvinäytelmistähän sanotaan voivan oppia maailman menoa.
— Vai niin? Ehkäpä niissä opetetaan ymmärtämättömiä tyttöjä pettämään tätejään? Sillä maailman menolla, luulen, on mennessään jalat vielä enemmän ulospäin kääntyneinä kuin herra Remahlilla. Voithan säästää ohjelmalehtisen, kunnes paperoimme keittiön seinät.
— Mutta Liisu kertoi maaherran palvelijan käyneen jo aamulla ostamassa lippuja.
Lusia täti mietti tätä merkillistä uutista ja muisti vihdoin, että näytelmiä pidetään hyvin sivistävinä ylhäisessä maailmassa.