— Miksi puhelit sillä tavoin eilen näytelmän aikana?
— Entä sitten? sanoi Drifva kevyesti. Alussa oli paha olla, mutta sitten tuli hauska.
— Koko kaupunki puhuu sinusta, jatkoi nuori ohjaaja ujona ja hämillään, hehkuvin poskin.
— Vähät siitä! Mitä minä siitä välitän, mitä he minusta puhuvat?
— Jospa kuulisit, miten kaikki tekevät pilkkaa sinusta, ja sinä olet liian hyvä pilkattavaksi, jatkoi Froste. Sinä olet koko kaupungin paras tyttö, ja he sanovat…
— Mitä he sanovat?
— He sanovat, että sinä olet pahempi kuin poika. He sanovat sinun tapelleen mamseli Hagtornin kanssa ja lyöneen Remahlia korvalle. He sanovat sinun karkoittaneen maisteri Spikin rummuttamalla Wittgensteinin marssia ja herra Westerlundin saaneen mustelman omenasta, jolla sinä heitit häntä vasten silmiä.
Drifva purskahti heleään nauruun.
— Hieman reikäompelua liepeeseen he lisäävät, sanoi hän, mutta muuten olen kyllä tainnut olla tuon mallin mukainen.
— Et sinä enää saa tehdä niin, Drifva! Minä olin eilen illalla tappelussa sinun tähtesi, mutta enhän minä voi tapella koko maailmaa vastaan. Minä sanon, että jos vielä teet sillä tavoin, niin minä menen koskeen.