Petteri Smeds palveli tähän aikaan puunkantajana pikitehtaalla, ja hänen huolenaan oli uunin lämmitys. Kolme heitä vain asui tuvassa: Hannu, kapteeni ja Petteri, mutta metsässä asui noita Martikai, joka tuli joka päivä siistimään huonetta ja valmistamaan ruokaa. Martikai oli aivan tuota oikeaa lajia, joita papit ja tuomarit silloin polttelivat roviolla, mutta hän ei vielä ollut oikein täydellinen, hänen tarvitsi käydä kapteeni Svartin opissa. He kaksi riitelivät lakkaamatta, niin että tukka oli nousta pystyyn, ja Hannu mestari meni aina silloin erottamaan sanoen: hiljaa, hiljaa, ettei poika kuule! Petteri kuuli enemmän kuin tahtoikaan ja ajatteli itsekseen: en minä tätä kestä, minä juoksen tieheni.
Niin ajatellen hän makasi eräänä yönä saamatta unta silmiinsä ullakolla, missä hänen vuoteensa oli, ja kuuli altaan tuvasta puhetta. Petteri oli utelias niinkuin sinäkin, Kalle, ja oli huomannut, että välikatossa, jolla hän makasi, oli irtonainen lauta. Hän kohotti hiljaa lautaa ja saattoi siten kuulla, mitä he keskenään puhelivat yön pimeydessä.
Kapteeni sanoi:
— Huomenna on kolmastoista nelikko täysi.
— Hyvä on, sanoi Hannu. Niinpä minä poltan pikitehtaan, muutan
Tukholmaan, rupean herraksi ja palaan maaherrana takaisin.
— Jos minä tahdon, sanoi kapteeni.
— Se ei ole sinun vallassasi, sanoi Hannu. Välikirjassa on: kolmetoista kolmentoista jälkeen.
Kapteeni sanoi:
— Niin siinä on. Nyt olet ollut kolmetoista vuotta pienkeittäjänä, ja kolmentoista vuoden jälkeen on kolmastoista nelikko täysi.
— Ei, sanoi Hannu. Se merkitsee, että kolmannentoista nelikon jälkeen on vielä kolmetoista vuotta, ennenkuin sopimuksemme päättyy.