Isoäiti sanoi:
— Jos komissaari tulisi viluisena ja nälkäisenä luoksemme, niin lämmittäisimme häntä tulen ääressä ja antaisimme hänelle osan viimeisestä nauriistamme.
Hetkisen kuluttua vanhus sanoi;
— Viekää minut maantielle, tässä tulen luona on liian kuuma. Hänet vietiin sinne, ja hän kävi istumaan keskelle tietä selin pohjoiseen, koska tuuli kylmästi. Hänen vieressään hiekassa leikki kolmivuotias poika pienillä kivillä. Kankaalla palava tuli valaisi maantietä ja kanervikkoa, joka parhaillaan ylt'ympäri oli kukassa.
Heidän siinä istuessaan lähestyivät maantietä myöten täyttä vauhtia suuret vaunut neljän nelistävän hevosen vetäminä, neljä rakuunaa ratsastaen jäljessä. Ajaja näki jotakin liikkuvan tulen valossa vaunujen edessä ja huusi kovasti:
— Pois tieltä!
Mutta sokea kahdeksankymmenen ikäinen vaimovanhus, joka oli vähäkuuloinen ja istui selin vaunuihin päin, ei kuullut huutoa. Poikanen sen kyllä kuuli, mutta ei ymmärtänyt sitä. Hän oli tehnyt keskelle tietä kivistä tallin.
Ajaja huusi uudelleen; hevosten huohotus kuului lapsen pään ja vanhuksen valkohapsien yläpuolelta, mutta eläimet eivät rohjenneet tallata jalkoihinsa ihmisen avuttomia ikäkausia.
Silloin komissaari kärsimättömänä kumartui eteenpäin pehmoisten vaununpatjojen välistä.
— Mikä nyt on? kysyi hän.