Rouva D. käytti hyväkseen tilaisuutta komeillakseen äsken saamallaan opilla. Hän kuvaili, minkälainen vedenkorkeusmerkki oli, ja kertoi sen merkityksestä, eikä unohtanut lisätä, että se on vanhin, mikä meidän maastamme on löydetty, neljätoista vuotta vanhempi kuin Celsiuksen kuuluisa jaksoittaista vedenalenemista koskeva keksintö.
— Siispä — puuttui puheeseen kaljupäinen protokollasihteeri — me nousemme täällä Uudellamaalla kaksi jalkaa sadassa vuodessa. Sehän on vaatimatonta kohoamista, kun pohjalainen nousee neljä tai viisi jalkaa. Te teette meistä kääpiöitä, tohtori. Mutta kärsivällisyyttä vain, kun kuluu muutamia tuhansia vuosia, niin olemme mekin kasvaneet kuuhun asti.
Se kuulosti ivalta. Envaldsson, ollen aina turvaton pilkkaa vastaan, kääntyi mieheen selin ja aikoi sanoa kohteliaat jäähyväiset. Odottamatta hän kuitenkin sai liittolaisekseen rouva R:n.
— Te, protokollasihteeri — sanoi hän — olette onnellinen, kun teidän ei niin kauan tarvitse odottaa kuutamoa. Mutta mitäpä jos te sattumalta löytäisitte vanhan pöytäkirjan, josta näkyisi, että teidän isoisänne isä on ollut Villingen kalaveden laillinen omistaja, vaikka vesi sitten on vääryydellä viety hänen perillisiltään?
— Minä perisin oikeuden kautta, mitä minulle kuuluu, jos se voisi tapahtua loukkaamatta kaunista naista, vastasi lakimies.
— Tietysti. Olkaa sitten hyvä ja ottakaa hattu päästänne tämän vedenkorkeusmerkin edessä, sillä ilman sitä ette voi tulla toimeen. Se selvittää paremmin kuin teidän pöytäkirjanne, missä täällä sata vuotta takaperin oli kalavettä, missä ei. Te myönnätte ehkä, että luonnontieteistä toisinaan on vähän käytännöllistäkin hyötyä? Eihän sovi pyytääkään, että te tunnustaisitte niillä olevan suurempaa arvoa. Ja kuitenkin te itse olette tietämättänne luonnontutkija.
— Olen äärettömän kiitollinen kohteliaisuudesta! En ole koskaan aavistanutkaan itsessäni tuollaisia ansioita.
— Kyllä te olette luonnontutkija, sitä ette voi kieltää. Te tutkitte joka päivä tähtitieteellistä konetta, joka ilmoittaa auringon jokapäiväisen kiertokulun, kelloanne, ja sen avutta te tulisitte liian myöhään tai liian aikaisin virastoonne. Te laskette palkkaneljänneksenne tähtitieteen ja matematiikan mukaan kirjan avulla, jota sanotaan almanakaksi. Te olette kemisti joka kerta, kun moititte päivälliskeittoa, ja kasvitieteilijä joka kerta, kun valitsette sikaarejanne. Te tutkitte eläintiedettä hevosta hoidellessanne, fysiikkaa sateenvarjoanne avatessanne, mineralogiaa kultarahoja käsitellessänne ja geologiaa peltonne ojassa. Te ette voi liikuttaa ainoatakaan lihasta tutkimatta anatomiaa, ja jos hampaanne hermot ovat lakanneet opettamasta teille fysiologiaa, niin saatte kuitenkin joka syntymäpäivästänne uutta aihetta tutkia elimistöjen kehittymistä siihen hetkeen asti, jolloin ne ovat liiaksi kypsyneet. Mutta jos te kerran olette ja teette kaikkea, mitä sanoin, niin samallahan olette hyvin monipuolinen luonnontutkija, jonka pitäisi kiittää tohtori Envaldssonia siitä, että hän on tässä näyttänyt meille meren almanakan. Kasvakaa kuuhun asti, jos se teitä huvittaa, silloin olette itseännekin etevämpi; mutta sallikaa meidän muiden kysyä neuvoa auringolta. Se kehoittaa meitä muistamaan paluumatkaa. Käsivartenne, suvaitsetteko?
Seura lähti liikkeelle. Me erosimme, saatuamme rouva D:ltä ystävällisen kutsun saapua huomenna päivälliselle hänen perheensä seuraan äsken rakennettuun Kaisaniemen ravintolaan.
— Hän on kuitenkin professorin tytär, sanoi Envaldsson minulle meidän lähtiessämme airojen avulla paluumatkalle purjeveneen vanavedessä.