Minä vastasin, että molemmat sisarukset olivat yliopiston taimia. Molemmat olivat kekseliäitä ja sukkelia, molemmilla oli paljon kirjatietoja, molemmat olivat jo Turussa voittaneet meidät väittelytaidossa, mutta sen sijaan, että Sofia oli pelkkää järkeä, oli Maria sen lisäksi ikäänkuin ylellisyystavaraksi saanut osakseen sydämen.
— Vahinko, että hän on naimisissa, lisäsin minä. Hän olisi ymmärtänyt sinun mieletöntä luonnonrakkauttasi. Jos miehen, joka rakastaa tiedettä sen itsensä tähden, täytyy näyttää protokollasihteerin silmissä höpelöltä, niin tarvitaanhan sydäntä hänen mielettömyytensä ymmärtämiseen.
— Maria R. käsitti kalliokirjoituksen tärkeyden. Sisar käytti sitä kerskuakseen Celsiuksellaan.
— Minä epäilen jotakin, jatkoin minä oltuani hetkisen vaiti.
— Mitä sinä epäilet?
— Minä tarkastelin heidän kasvojensa ilmettä, kun he kohtasivat toisensa vedenkorkeusmerkin luona. Kysyhän heiltä huomenna, miksi he katsahtivat toisiinsa viekkaasti.
— Kuvittelua!
— Kysy kuitenkin ennenkuin alat kirjoittaa esitystäsi!
Seuraavana päivänä tapasimme molemmat sisarukset ja heidän perheensä määrätyllä kohtaamispaikalla. Meidät esitettiin heidän miehilleen, herroille D:lle ja R:lle, jotka eivät virkatoimiltaan olleet voineet ottaa osaa edellisen päivän huvimatkaan. Päivällinen oli hupainen ja sen jälkeen me asetuimme kahvia juomaan nurmikolle.
— Ystäväni Rabe on ankara arvostelija, sanoi Envaldsson rouva R:lle. — Hän väittää teidän vain minua kohtaan tuntemastanne säälistä puolustaneen luonnontutkimusta.