— Antakaa minun päästä lähemmistä selityksistä!
— Mutta, hyvä rouva R., kuinka minun on selitettävä ennuslause, jota en ymmärrä?
— Älkää pakottako minua tunnustamaan joutavaa hullutusta!
— Hullutustako? Te pyydätte liian paljon. Pitääkö minun tehdä hullutuksia sen tähden, että te sanotte joskus ennen tehneenne semmoisen.
— No hyvä, jos asiasta ei päästä vähemmällä, niin tietäkää sitten, että sisareni ja minä varsin hyvin tunnemme tuon vedenkorkeusmerkin, joka muuten ei ollenkaan ole mikään vedenkorkeusmerkki. Kun eilen olimme uskovinamme sitä sellaiseksi, niin teimme sen ainoastaan pelastaaksemme erehdyksemme paljastumasta protokollasihteerin läsnäollessa. Ei, herra tohtori, me olemme yliopiston tyttäriä emmekä voi jättää tiedettä alttiiksi häväistykselle. Teidän vedenkorkeusmerkkinne on … kuinka sanotaankaan? … lusus …
— Lusus naturae.
— Oikein, leikki, ellei juuri luonnonleikki, niin ainakin ihmiskäden.
Tahdotteko kuulla jutun?
— Se tuottaa minulle suurta iloa.
— Jättäkäämme ilo sikseen. Kuulittehan ehkä eilen puhuttavan
Villingeen kymmenen vuotta takaperin tehdystä huvimatkasta?
— Kuulinhan siitä jotakin.