— Ei, en sitä väitäkään. Se oli sattuma.
— Meillä ei ole oikeutta tunnustaa mitään sattumaa luonnontutkimuksessa. Samasta syystä voisitte sanoa kirjaimia ja niiden järjestystä sattumaksi.
— Oletteko keksineet jonkin selityksen, hyvät herrat?
— En tahdo sanoa, että olemme keksineet selityksen, mutta olemme keksineet hypoteesin. Hypoteesien avulla tiede edistyy; arvostelu tutkii niitä ja vertaa siihen, mikä ennestään on tuttua. Jos ne ovat vääriä, hylätään ne; mutta jos ne huomataan oikeiksi, niin on todennäköisyydestä päästy totuuteen.
— Ja mikä on sitten se hypoteesi, jota tässä pidetään todennäköisenä?
— Kirjoituksen lyhyys ja vedenkorkeuden tarkka määrääminen saattoivat meidät arvelemaan, että joku mittauksiin harjaantunut henkilö on hakannut alkukirjaimet kallioon. Me oletamme sen esimerkiksi olleen latinalaisen lauseen, joka sisältää ajatuksen, että ruotsalainen maanmittari on mitannut merenpinnan korkeuden: Mari otioso sedulo signavit altitudinem aquae geometra suecanus.
Sisarukset katsoivat taas toisiinsa huulilla sama salainen hymy, joka kerran ennen oli herättänyt minussa epäluuloja.
Nähtävästi sankarillisesti itseään hilliten rouva D. piirusti päivänvarjonsa varrella hiekkakäytävään kirjaimet M.O.S.S.A.A.G.S. Hän näytti tavaavan niitä niinkuin lapsi tavaa ensimmäistä aapistaan.
— Mutta sehän on todellakin nerokasta — huudahti hän lopetettuaan tavaamisen. — Eipä Rooman tai Ateenan muinaistutkija olisi menestyksellisemmin voinut selittää jostakin ikivanhasta Minervan temppelistä tavattua kirjoitusta. Niin, niin on todellakin laita, se on eittämättömästi vedenkorkeusmerkki. Jää hyvästi, latinani! Tehkäämme rauha, tohtori Envaldsson! Te lupaatte säästää löytönne tulevaan vuosisataan, jolloin se ehtii tulla monta vertaa arvokkaammaksi, ja minä lupaan säästää teidän korvianne kuulemasta minun yksinkertaista selitystäni.
Envaldsson pahastui ja piirusti hiekkaan vuosiluvun 1729.