— No, kas niin, älkää nyt siitä suuttuko! Miksipä pitää tieteen yksin edistyä hypoteesien avulla? Miksei elämä edistyisi samoin? Minä olen kertonut teille meidän hypoteesistamme, jonka me laadimme kahdenkymmenen vuoden ikäisinä; se on näytetty vääräksi todistukseksi; minkä tähden juuri teidän hypoteesinne olisi erehtymätön; te vetoatte arvosteluun, mutta ette huoli kuulla sitä. Onko se mielestänne tieteellistä?
— Olkaa hyvä! Kyllä minä kuuntelen kärsivällisesti.
— Nyt olette te, tohtori, liian kiusallinen! En minä pyydä kärsivällisyyttä, vaan silmiä ja korvia. Olkaa hyvä ja katsokaa, kun päivänvarjoni kärjellä osoitan kirjaimia!… MARIA OCH SOFIA… Seuraatteko tarkkaavaisesti?
— Totta kai. Jatkakaa!
— MARIA OCH SOFIA SVÄRA ATT ALDRIG GIFTA SIG, Maria ja Sofia vannovat, etteivät koskaan mene naimisiin. Onko se selvää?
— On, aivan selvää.
— Vieläkö tahdotte lähettää keksintönne Suomen tiedeseuralle?
— Luultavasti.
— Mitä? Oletteko niin julma, että tahdotte tämmöisenkin tunnustuksen jälkeen saattaa ikuisiksi ajoiksi nimemme jälkimaailman pilkattavaksi?
— Hyvä rouva — sanoi Envaldsson ivallisena kumartaen — minä olen teille hyvin kiitollinen luottamuksesta, jota hyväntahtoisesti olette minulle osoittanut. Mitä vedenkorkeusmerkkiin tulee, niin toivoakseni sallitte minun sitä tutkia niin paljon tarkemmin, kuin se mahdollisesti ansaitsee. Jos nämä kalliot olisivat kymmenvuotiaita, niin minä ehdottomasti hyväksyisin teidän selityksenne. Geologit kuitenkin sanovat niillä olevan ikää monta sataa tuhatta vuotta, ja myöntänettehän mahdolliseksi, että ne niin pitkän ajanjakson varrelta saattavat säilyttää muitakin muistoja kuin jonkun ylioppilaan joutohetkien leikin. Minä kiitän hupaisesta päivällisestä ja toivotan teille, hyvät rouvat, mitä iloisinta uutta huviretkeä.