— Hyppäsikö tyttärenne siis tahallaan koskeen? kysyin uudestaan, kun hän ei vastannut ensimmäiseen kysymykseeni.
— Hyppäsikö? toisti Herkules suuttuneen näköisenä. — Keneksi te minua luulette? Pashaalusta, tyttäreni tanssii nuoralla. Verraton, teidän armonne, taidossaan etevin Euroopassa ja Amerikassa. Saatte kohta ihmetellä hänen kykyään. Tuhat ruplaa sataa vastaan, teidän ylhäisyytenne, ettette ole koskaan nähnyt sen vertaista! Kun tulimme sillalle, sanoin Liisille: kas tuossa, rakas lapsi, ihmeen hyvä tilaisuus jo ennen perille tuloamme herättää yleistä ihmettelyä! Meidän asiamme, herra kenraali, on ihmettelyn herättäminen. Tuossa näet kaidepuut, sanoin minä; seuraa taiteilijaluonnettasi, tanssi niitä myöten ihmeteltävällä suloudella, joka on sinussa synnynnäistä! Ja kukapa olisi ollut halukkaampi kuin pikku Liisi? — Tiedäthän, isä, sanoi hän, että minä aina tottelen mielelläni sinun käskyjäsi. Sinähän olet aina niin hyvä minulle, sanoi hän…
— Teidän hyvyytennekö se myöskin on takonut merkit lapsi raukan hartioihin? kysyin minä.
— Hän totteli kehoitustani — jatkoi mies niinkuin ei olisi kuullutkaan myöhempää muistutustani — ja sitten hän, ymmärrättehän, herra paroni … aurinko, tuuli, virta … suurinkin taiteilija voi astua harhaan. Liisi lipesi…
Minä käännyin selin Euroopan Herkuleeseen. Sotaelämässä ja matkoillani olin joutunut näkemään kaikenlaisia tempuntekijöitä. Minä olen tuntenut sellaisia, jotka ovat olleet mitä rehellisimpiä ja kunnioitettavimpia ihmisiä, lukuun ottamatta sitä veijausta, joka johtuu ammatista. Harvoin olen tavannut rehellisempää ja hyväntahtoisempaa miestä, kuin oli tyrolilainen Charles Rappo, jonka erikoistaitona oli tykinkuulien viskeleminen kuin ne olisivat olleet höyhenpalloja. Ystävyydellä muistelen aina Medua Sammea, ilvehtijää, Madrasin hindulaista, joka täytti salin kultapallosateella — hän oli mitä hurskain, miellyttävin ukko, joka vielä osasi itkeä kuin lapsi kertoessaan isänmaastaan, jonne hän ei uskaltanut palata vihamielisen kastin pelosta. Olen myöskin tuntenut taideratsastajia, nuorallatanssijoita ja luonnollisen taikuuden professoreja, jotka ovat aina esiintyneet hienoina miehinä, rakastaneet ammattiaan urheilun tavoin ja saaneet osakseen hyvin ansaittua kunnioitusta. Ei sen tähden voi mieleeni mitenkään juolahtaa, että esittäisin herra Bartholdin ammattilaistensa perikuvaksi; hän oli liian paljon alempana noita kunnon miehiä. Mutta hän näytti olevan ihan mallikelpoinen esimerkki noista ahneista, kovasydämisistä ihmiskauppiaista, jotka itse ovat lapsina kulkeneet kauppatavarana, joita sitten on opetettu ruoskalla ja nälällä ja jotka viimein ovat oman voiton tähden samalla tavoin kasvattaneet uhrejaan.
Surullista, mutta opettavaista on tutkia näitä hukkaan joutuneita, villiytyneitä olentoja, joilla ei ole kotia eikä isänmaata, tutkia heidän voimakkaita intohimojaan, juuretonta, säännötöntä, liitoksistaan irtipäässyttä elämäänsä, heidän usein epätoivoista leipätaisteluaan ja heidän yhtä usein määrätöntä himoaan saada nauttia lyhyestä onnesta, milloin se heille hymyilee. Heidän ruumiinsa on pitkällisestä harjoituksesta tullut melkein uskomattoman vahvaksi ja notkeaksi, mutta metsän villeillä on enemmän tietoa kuin heillä oikeasta ja väärästä, hyveestä ja itsensäkieltämisestä, kunniasta ja omastatunnosta. Heissä on koko sovittamattomien ristiriitojen maailma: äärimmäisyyteen menevää rakkautta ja vihaa, voitonhimoa ja tuhlausta, viekkautta ja taitamattomuutta, hehkuvaa yhtäälle suuntautuvaa kunnianhimoa ja toisaalla täydellistä välinpitämättömyyttä. Heidän kokemuksensa on yhtä laaja ja heidän älynsä yhtä tarkka katsojien houkuttelemisessa ja rahan voittamisessa kuin se on rajoitettu ja tylsä kaikessa, mikä on ulkopuolella tuota heidän pyrintöjensä ainaista päämäärää. Ollen usein ennen aikaansa sortuneita he näyttävät kadottaneen vieläpä tulevaisuuden toivonkin, niinkuin heiltä on kadonnut levon ja perheonnen tunne. Heidän kohtalonsa on näyttelijän kohtalon nurja puoli, tekisipä mieleni sanoa, minkä taiteilijan hyvänsä: sama hetken vaikutelmien elämä, sama riippuvaisuus milloin herkkäuskoisesta, milloin veltostuneesta, mutta aina tyrannimaisesta yleisöstä, jota he koettavat viehättää ja pettää, mutta he eivät taiteilijan tavoin taistele ihanteen puolesta, heillä ei ole hänen innostustaan eikä hänen siveellistä pyrkimystään: jalon sisällyksen toteuttamista kauniissa muodossa.
Näitä miettien ratsastin takaisin kaupunkiin Stanislauksen rinnalla. Hän oli tänä iltana harvasanaisempi ja äänettömämpi kuin tavallisesti; hän oli enemmän kummastuneena kuin osanottavana katsellut hukkuneen pelastamista, ja kun minä leikillisesti huomautin hänen ensi kerran pitäneen nuorta naista sylissään, vastasi hän hajamielisesti, että hänestä olisi ollut aivan samantekevää, jos olisi tytön sijasta vetänyt virrasta kuljeksivan kerjäläisen.
Euroopan Herkules sai kunnian esiintyä kaupungin raastuvassa. Seuraavana päivänä kanteli seurueen "kaikki kaikessa", muodoton narrinkaapuun puettu kääpiö, suuria ilmoituksia, joiden töhryiset puupiirrokset kuvasivat nuorallatanssivia intiaaneja ja vanteiden läpi hyppiviä ihmisolentoja. Ensi osasto tarjosi ylhäisille aatelisille ja korkeasti kunnioitetulle yleisölle nähtäväksi ennen vielä näkemättömiä herkuleenomaisia voimannäytteitä; toinen egyptiläisiä ja intialaisia ihmeitä, "taikaperhosen eli lentäviä kuulia" y.m. sekä viimein jotakin äärimmäisen ihmeellistä, elävän persialaisen pyramidin, jonka huipulta neiti Gouvernina Barthold oli heittävä sormisuukkosia yleisölle. Kolmas osasto lupasi arvokkaalla tavalla lopettaa päivän merkillisyydet. Herra Barthold aikoi kehoittaa jotakuta kunnioitettavista katselijoista hakkauttamaan päänsä poikki, minkä jälkeen tätä päätä luvattiin näytellä vadissa, mutta sitten se vanhain egyptiläisten maagillisella lääkkeellä uudelleen vahingoittumattomana liitettäisiin omaan ruumiiseensa. Jos vastoin luuloa ei ilmaantuisi ketään tähän mielenkiintoiseen koetukseen halukasta, lupasi herra Barthold teloittaa oman poikansa Aleksanderin ja sitten edellä kerrotulla tavalla jälleen saada hänet täyskelpoiseen kuntoon. Pääsymaksu sen ja sen verran hengeltä. Lapset maksavat puolet. Koiria ei saa tuoda mukaan.
Pikku kaupunki oli siksi lapsellinen, että se ilmeisin ihmettelyn tuntein, jopa hämmästyneenäkin katsella töllisteli tuota hävytöntä ilmoitusta, leikkeli irti puupiirroskuvat ja koetti tutkia niiden merkitystä. Epäilijöitä ei puuttunut, mutta hekin tahtoivat tyydyttää uteliaisuuttaan, ja kun ilta tuli, oli herra Bartholdilla täysi huone. Ylhäisten aatelisten joukossa, joita kaupungissa oli aniharvoja, olivat parempien huvitusten puutteessa myöskin paikkakunnalle majoitetut upseerit.
Huono posetiivi alkoi kissannaukujaiset, jotka kestettiin kiitettävän kärsivällisesti. Ensimmäinen ja toinen osasto näyteltiin kaikkien mieliksi. Herra Barthold nosteli, riippuen pää alaspäin, suunnattomia painoja; Aleksander pesi jalkansa sulassa tinassa, hänen veljensä Napoleon teki kuperkeikkoja ilmassa, ilvehtijä hosui kaikkien huviksi korvapuusteja ratsaspalvelijalle, eikä kukaan huomannut niitä hienoja iskuja, joita herra Bartholdin ratsuraippa läjäytti Gouverninan paljaille hartioille, kun hän silmänräpäyksen ajan vapisi kiivetessään persialaisen pyramidin huipulle. Gouvernina oli sievä pikku lapsi, hän kerrassaan ihastutti yleisön. Herra Bartholdin kaltaiset eivät koskaan jätä käyttämättä kauniita pikku lapsia yleisön onkimiseen. Sellaisiin koukkuihin tarttuu kala; kukapa voisi vastustaa sievän ja viattoman olennon hymyä? Ah, moni ei tiedä, että nuo hymyt ja nuo sormisuukkoset on opittu tuskan kyynelin ja vapisevin sydämin. Hän sen tietää, Hän, joka on niin uhaten varoittanut niitä, "jotka pahentavat yhden näistä pienimmistä — heille olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin heidän kaulaansa ja heidät upotettaisiin meren syvyyteen".