Jesuiitan liikkuvat kasvot muuttuivat yht'äkkiä ja niihin tuli sama käskevä ilme, joka oli saanut Messeniuksenkin vapisemaan.
— Lapsi, — sanoi hän, — älä kutsu päällesi pyhimysten vihaa kuuntelemalla vihollisen viekoituksia. Muista missä olet, onneton, ja kuka olet. Jos vitkastelet vielä hetkisenkään, niin jätän sinut tänne puutteeseen, vankeuteen, kuolemaan, vääräuskoisten pilkattavaksi, jätän sinut eksyneeksi lampaaksi, jonka pyhä neitsyt on hyljännyt. Täällä on kadotus ja onnettomuus … tuolla, isänmaassasi, vapaus, onni, uskontosi, lohdutus, pyhimysten suosio. Valitse, mutta valitse pian, sillä hevonen on jo valjaissa, aamu koittaa, ja päivän valjetessa tulee meidän jo olla kaukana tästä kerettiläisten pesästä.
Regina horjui.
Munkin kasvot kovenivat, niinkuin ne olisivat olleet pronssiin valetut. — Jos olisinkin uhrannut hänet, — jatkoi hän matalalla äänellä, — entä sitten? Tiedätkö, sinä maan muurahainen, mitä maksaa seistä kohtalon tiellä? Sinun tulostasi Saksaan riippuu paljon, minun tulostani riippuu kaikki. Mitä merkitsee yhden sielun siirtyminen autuuteen, jos sen kautta miljoonat sielut pelastuvat kadotuksesta? Kirkko tarvitsee meitä ja pyhän isän nimessä käsken sinun minua seuraamaan.
Regina heittäytyi kuolleen päälle ja hänen koko ruumiinsa vapisi: —
Minä en voi, minä en tahdo jättää Dorthea; te olette hänet tappanut!
— Ja jos en olisi?
— Vannokaa, ettette ole!
— Mieletön tyttö! No hyvä, minä vannon. Vaipukoon maa jalkojeni alla ja nielköön minut kitaansa, jos koskaan olen antanut Dorthelle muuta juomaa kuin terveyden.
— Sinä kuulet sen, Jumalan äiti! — huudahti Regina, vastahakoisesti ja epäillen. — Sinä kuulet sen, minä kutsun sinut todistamaan hänen sanansa ikuisen tuomarin edessä. Pyhä neitsyt, suojele minua! Mitä on minun tekeminen?
Ulkona muurilta kuului vahtisotamies veisaavan yksitoikkoista virttään.