Dorthe kääntyi pois äreillä mielin. Laiva purjehti nyt sisäsaaristoon, kulki hiljaista vauhtia ohi äärimmäisten kallioiden, joista monet, jotka nyt ovat korkealla veden pinnasta, silloin vielä piilivät suolaisen aallon alla. — Mikä on tuo pitkä, metsäinen maa tuolla vasemmalla? — kysyi Regina lähellä seisovalta perämieheltä.
— Susisaari, — vastasi mies yksikantaan.
— Nyt sen itsekin kuulitte! — huudahti Dorthe. — Susisaari! Se on ensimmäinen nimi, minkä kuulemme Suomen rantoja lähestyessämme, ja se tietää, mikä meitä edempänä odottaa.
Laiva kääntyi nyt pohjoista kohti, kulki Långskärin ja Sundomin välitse, laskeutui taas itää kohti, kulki Palosaaren ohi ja pääsi esteettömästi sen matalikon yli, joka nyt näiltä vesiltä sulkee pois suuremmat laivat, Vaasan senaikuiseen mainioon satamaan, ampuen 16 kanuunan laukausta Korsholman vallien kohdalla.
4. TALONPOIKA, PORVARI JA SOTAMIES.
Nähtävästi oli rikkaan Aaron Perttilän mieliala muuttunut, sillä kun hän istuutui komeihin kärryihinsä pistäytyäkseen päiväseltään Vaasassa, päätettiin merkiksi isän ja tyttären välillä syntyneestä sovinnosta, että Meri saisi istua hänen rinnallaan, ja ostaa kaupungista silakoita, humaloita ja kaikenlaisia maustimia niinkuin inkivääriä ja kaneelia, joita jo siihen aikaan varakkaimmat talonpojat olivat alkaneet käyttää. Sekä isällä että tyttärellä oli omat tarkoituksensa matkalle lähtiessään mutta ei kumpikaan tahtonut toisilleen tunnustaa, että he oikeastaan olivat lähteneet kuulustelemaan uutisia Saksanmaalta. Larsson sai sill'aikaa tehtäväkseen kotitöiden silmällä pidon.
Tämä kaikki tapahtui samaan aikaan kuin Kustaa Aadolf ja Wallenstein seisoivat vastakkain Nürnbergin edustalla. Sotamiehiä tarvittiin enempi kuin koskaan ennen, ja Oxenstjerna lähetti Saksista kirjeen toisensa perästä jouduttaakseen lisävoimia. Vaikkakin elonkorjuu oli kiireimmillään, sai kuitenkin sota, jolla silläkin oli kiirein elonkorjuuaikansa, suuren joukon nuoria miehiä tulvailemaan lähipitäjistä Vaasaan, josta heidän piti jatkaa meren yli matkaansa ensin Tukholmaan ja sitten Wallensteinin uhkaavia joukkoja vastaan Saksanmaalle. Siihen aikaan eivät sotaharjoitukset olleet läheskään niin monimutkaiset kuin tätä nykyä; pääasia oli, että osattiin jotakuinkin hyvin seistä rivissä, että heti käskyn annettua karattiin vihollisen kimppuun ja ammuttiin tarkasti — johon pohjalaiset olivat hylkeitä ampuessaan jo vanhastaan tottuneet. Siten on selitettävä, että monet noista äsken aurankurjesta lähteneistä talonpoikaispojista vielä ennättivät ajoissa perille kunnialla kaatuakseen kuninkaan kanssa Lützenin taistelutanterella.
Vaasan kaupunki oli silloin vasta kahdenkymmenen vuoden vanha ja alaltaan paljon pienempi kuin nyt. Siihen ei ollut syynä ainoastaan sen nuoruus, mutta myöskin se seikka, että Korsholman tilukset, jotka valtio omisti, estivät sitä laajenemasta etelään päin. Mustasaaren vanhan kirkon ympärillä, pitkin nykyisen Kauppa- ja Suuren Pitkäkadun pohjoista puolta[9] kohosi muutamia vasta rakennettuja, punaisiksi maalatuita taloja, joihin oli sijoitettu kuusi tai kahdeksan vähäpätöistä kauppapuotia. Satamassa oli varastohuoneita ja niiden ympäristössä kalastajain ja merimiesten majoja hajanaisissa ryhmissä, sillä säännöllisten kaupunginosien ja suorien katujen suunnittelemista pitivät sen ajan rakennusmestarit jotenkin joutavana, ja kuta ahtaammalle alalle talot sijoitettiin, sitä paremmassa turvassa luultiin oltavan näinä levottomina aikoina. Vaasan kokoisen kauppalan asukkaat katsoivat toisiaan kuin samaan perheesen kuuluviksi, ja ikäänkuin lohdutukseksi mielelleen silmäilivät kaupunkilaiset jonkinlaisella ylpeydellä etelään päin olevan Korsholman linnan korkeita, vihertäviä valleja,
Tuo kauan uskottu ja Messeniuksen vahvistama taru, että Korsholma olisi Birger jaarlin rakentama ja että se olisi saanut nimensä suuresta puurististä, joka siihen olisi pystytetty voiton ja uskon merkiksi, perustuu toiseen yhtä vanhaan taruun, että mainio jaarli Suomeen tullessaan olisi noussut maihin juuri tällä rannikolla. Myöhemmät tutkimukset ovat asettaneet sekä tämän tarinan että myöskin tarinan Korsholman synnystä arvelun alaisiksi; mutta varmaa on, että linna on hyvin vanha, jopa niinkin vanha, että sitä muistetaan tuskin muuna kuin jätteenä jostakin sitäkin vanhemmasta. Mikäli tiedetään, ei sitä vihollinen ole koskaan piirittänyt ja on se asemansa vuoksi ollut arvoton Suomea puolustettaessa, ja kun Oulun ja Kajaanin linnat rakennettiin kertomuksemme aikaa hiukan aikaisemmin, ei Korsholmaa enää katsottu miksikään sota-asemaksi. Sitä käytettiin kuitenkin vielä Norrlannin maaherran asuntopaikkana, siihen majoitettiin muitakin valtion virkamiehiä, se oli myöskin vankila, ja antoi se n.s. latokartanona melkoisia lisiä maaherran ylläpidoksi. Senaikainen Norrlannin päällikkö, aseupseeri Juhana Maununpoika Ulfsparre, Tusenhultin herra, jota juuri tähän aikaan seurasi eversti Ernst Creutz, Sarvilahden herra, asui vain aika ajoin Korsholmassa; tiedämme kuitenkin kertomuksestamme, että hänen seitsenkymmenvuotias äitinsä, rouva Martta, ankaralla kädellä hoiti sekä linnaa että latokartanoa hänen poissa ollessaan.
Talonpoikien ja uusien kaupunkien porvarien välillä vallitsi siihen aikaan luonnoton ja molemmin puolin vahingollinen kilpailu, joka oli syntynyt siitä, että hallitus koetti kaupunkien eduksi vaikeuttaa maakauppaa ja pikkumaisilla asetuksilla määräillä tavaran vaihtoa. Kun sentähden vanha, mahtava talonpoikaispäällikkö tyttärineen ajoi Vähäkyrön tullista sisään, sattui kyllä, että joku kaupunkilainen tervehti tuota tunnettua miestä hänen rikkautensa vuoksi; ylpeämmät kauppiaat sitävastoin, jotka pelkäsivät Perttilän vaikutusta kuninkaasen, eivät häntä katselleet suinkaan lempein silmin, ja ilmaisivat vihansa pistosanoin, jotka Perttilä hyvin kyllä kuuli. — Tuolla, — sanoivat he — tulee Isokyrön talonpoikaiskuningas, eikä Vaasa ole arvannut hänelle kunniaporttia pystyttää. Taitaa pitää itseään liika hyvänä riiheen, ja aikoo varmaankin sotamieheksi ja siitä kenraaliksi! Varokaa itseänne, katsokaa, kuinka epäsuosiollisesti hän silmäilee ympärilleen, tuo pirttiparooni! Jos olisi hänen vallassaan, niin kytönä hän Vaasan polttaisi!