— Sano ennemminkin, — virkkoi Bertel, — mitä siellä rakennetaan tuolla Würzburgin torilla meitä vastapäätä Mainin rannalla?
— Kapakkaako rakentanevat, — vastasi Larsson. — Kruunu!
— Minusta näyttää kuin rakentaisivat polttoroviota.
— Klaava! — Piru vieköön huonon onneni. Tuo kirottu liminkalainen voittaa minulta kohta hevosen, satulan ja jalustimet.
— Jo vankeutemme ensi aamuna kuulin kerrottavan tulirovioista, joita oli aikomus polttaa Lützenin tappelun kunniaksi. Mitäs siitä ajattelet?
— Mitäkö ajattelen? Mitä se minua liikuttaa, jos ne noita-akkojaan polttavatkin, polttakoot vaikka tusinan jos tahtovat sillä mieltämme ilahduttaa.
— Mutta jos rovio on meitä varten? Jos ne vain odottavat piispan tuloa?
Larssonin pienet, harmaat silmät soikenivat ja mietteihinsä mennen alkoi hän nypelöidä suippoa leukapartaansa. — Blitzdonnerkreutz … ne jesuiittaroistot! Meitäkö aikovat paistaa, niinkuin nauriita … meitä pyhän Rooman valtakunnan voittajia… Minä tarkoitan, että näin ahtaissa oloissa, in rebus desperatis, ei voi moittia rehellistä sotilasta, jos hän kaikessa hiljaisuudessa luikkisi tiehensä. Esimerkiksi ikkunasta…
— Ikkuna on seitsemänkymmentä jalkaa yläpuolella Main-virran.
— Ovesta! … — tuumaili kapteeni.