— Kunnon tyttö! Kaikkien Frankinmaan katuvaisten sisarien esikuva!
Jos en olisi vannonut naimatonna kuolevani… No, no … pian Bertel!
Pian Pekka, sinä sen laiskuri! Jää hyvästi, kyyhkyseni! Yksi suudelma
vielä … hyvästi.
Ja vangitut kiiruhtivat ulos.
Mutta tuskin he olivat päässeet ulos ja alkaneet juosta alas ahtaita kiertoportaita, kun rautaiset kourat iskivät heitä niskaan ja heidät heitettiin maahan ja sidottiin. — Viekää aarrekammioon ne koirat! — kuului tuttu ääni komentavan. Se oli jesuiitta Hieronymuksen ääni.
3. AARREKAMMIO.
Kun vangit taas tointuivat, huomasivat he olevansa käsistään ja jaloistaan sidottuina pimeässä, kosteassa, syvälle kallioon hakatussa luolassa, jossa Würzburgin piispa oli säilyttänyt aarteitaan, ennenkuin ruotsalaiset vapauttivat hänet siitä huolesta. Ei ainoakaan päivän säde päässyt tunkeutumaan tähän ummehtuneeseen holviin ja kallion kosteus tippui yksitoikkoisella läiskeellä halkeamien läpi lattialle.
— Salama ja leimaus! Kaikki helvetin peikot sinun kimppuusi, kirottu korvaton munkki! — huusi kapteeni, kun taas tunsi maata jalkojensa alla. — Älähän muuta kuin suljepas meidät, kuninkaallisen majesteetin ja kruunun upseerit, moiseen hiiden loukkuun! Diabolus infernalis multum plus plurimum!… Oletko vielä elossa, Bertel?
— Olen. Ainakin sen verran, että saavat minut huomenna elävältä polttaa.
— Niinkö luulet käyvän? — virkkoi kapteeni alakuloisesti.
— Minä tunnen tämän rahakammion. Kolmella puolella on vuori, neljännellä on rautainen portti, ja se mies, joka meitä täällä vartioi, on vuorta ja rautaa kovempi. Emme koskaan enää saa Suomea nähdä! En koskaan enää saa nähdä häntä…
— Kuules, Bertel, sinä olet reipas poika, mutta se ei estä, että välistä puhut kuin leikatusta lampaan päästä. Sinä olet rakastunut siihen mustatukkaiseen neitiin; en sano mitään siitä. Amor est valde lurifaxius, rakkaus on ryöväri, niinkuin Ovidius niin oikein huomauttaa. Mutta minä en voi sietää, että vänistään. Jos saamme elää, on muitakin tyttöjä suudellaksemme; jos taas kuolemme, niin menkööt helkkariin kaikki tyyni. Vai niin, vai luuletko todellakin, että ne aikovat paistaa meitä kuin kynittyjä metson poikia?