Floran linna oli jotenkin korkea kukkula keskellä puistoa, ja sen huipulla oli huvihuone, josta oli erinomaisen loistava näköala merelle, puistoon, puutarhaan ja kasvihuoneihin, joiden ikkunat kiilsivät kuin kulta illan auringossa. Neiti Sinclair otti Floraksi puettuna vieraat vastaan, ja ojensi isosta vasustaan itsekullekin, siinä järjestyksessä missä tulivat, valitun kimpun harvinaisia kukkia, ilmaisten kiitollisuutensa siitä, että vieraat olivat tehneet työtä hänen valtakunnassaan. Kunnaan alla itäpuolella oli sannoitettu tanner, joka ulottui lammikon partaalle, ja siellä oli laitoksia kehäjuoksua varten: pahvipaperisia turkkilaispäitä, renkaita ja räpytteleviä, nuoralla kiinni sidottuja kyyhkysiä.
Vieraiden paikoilleen istuttua ratsastivat eri tahoilta prinssi Syysyö viiden muun yhtä mustan ratsastajan seuraamana, ja prinssi Talvilumi viiden yhtä lumivalkean ratsastajan kanssa. Molemmat puolueet tervehtivät vieraita; torvet törähtelivät ja kehäjuoksu alkoi. Nyt oli määränä kolme kyynärää pitkän keihään kärjellä, kehän ympäri kovasti ratsastaessa, joko tavoittaa riippuva rengas, syöstä irvistelevä turkkilaispää maahan tai pistää kuoliaaksi kyyhkysraukka, joka turhaan koki välttää vaaraansa. Musta prinssi väkensä kanssa näytti tässä olevan valkoista prinssiä ja hänen väkeään huomattavasti etevämpi. Silmäntarkkuudessa, käden sukkeluudessa ja hevosensa hallitsemisessa ei prinssi Syysyöllä näkynyt vertaansa olevan; hän oli ottanut kuusi rengasta, yhtä monta turkkilaista ja neljä kyyhkystä, ennenkuin vielä prinssi Talvilumi oli saanut ainoatakaan. Vilkkaalla mieltymyksellä häntä katselijat tervehtivätkin, ja merkin annettua heitti Flora kukkasauvansa radalle, jonka jälkeen kilpailu lakkasi, prinssi Syysyö julistettiin voittajaksi ja sai haltiatarten kuningattareksi koristetulta Ebba-neidiltä ensimmäisen palkinnon, silkistä solmitun ja Ranskan karamelleilla täytetyn metsästyslaukun; karamellit olivat Ebba-neidin omaa keksintöä, josta hän melko lailla ylpeili.
Nyt tarjottiin simaa, ja vähän aikaa levähdettyä alkoi karkelon toinen ja vakavampi osa, joka oli jäännös muinoisilta ajoilta, mutta joka silti sopi hyvin ajan sotaiseen luonteeseen — ajan, jolloin ne karoliinit olivat kasvamassa, jotka muutamia vuosia sen jälkeen tulivat maineellaan täyttämään koko Euroopan. Oli kumminkin se melkoinen erotus näiden ja muinaisajan sotaisten karkeloiden välillä, että todelliset ritarit istuivat nyt katsomassa silloin, kun heidän palvelijansa ja alhaisempaa säätyä olevat henkilöt ottivat osaa taisteluun.
Kustaa Aadolf, joka hehkuvalla mielenkiinnolla oli katsellut kilpailun menoa, puikahti nyt prinssi Talvilumen korvaan kuiskaamaan: "Pidä puolesi, mestari Pietari; näytä, että olet ripeä ja paiskaat häijyn Janssenin maahan. Varo Neroa, hänellä on sukkelampi hevonen; älä anna hänen survaista sinua kylkeen, hän on vahva kuin susi. Älä pelkää, Pietari; jos hän on susi, niin oletpa sinä karhu, laita niin, että ajat heidät molemmat lammikkoon, tee se, Pietari, niin pidän sinusta."
Prinssi Talvilumi ei vastannut, nyökäytti vaan suopeasti päätään ja kiinnitti rynnäkköhytyrän ja nahkahaarniskan päällensä.
Kaikki muutkin taistelijat varustautuivat nyt samoin kuin valkoinen prinssi rynnäkköhytyröillä ja nahkahaarniskoilla. Sen jälkeen annettiin merkki kisan uudestaan aloittamiseen.
Rata oli kovin ahdas, niin etteivät kaikki voineet yhtä haavaa käydä taisteluun osallisiksi. Oli sentähden sovittu, että taistelijain piti kohdata toisensa parittain, yhden valkoisen ja mustan aina kerrallaan siten, että heidät ensin asetettiin vierekkäin; sitten ratsasti toinen oikealle, toinen vasemmalle puolelle, kunnes he kohtasivat toisensa radan vastakkaisella puolella, joten heidän hevosensa saivat parahiksi vauhtia, voidakseen törmätä yhteen tarpeellisella voimalla ja nopeudella. Oli näet tarkoituksena, että taistelijat haapakeihäillään[21] koettaisivat survaista toisensa hevosen selästä. Mutta kun hyökkäys tehtiin puoliympyrässä, niin tapahtui, että ratsastajat keskipakoisvoiman ajamina kampeutuivat ulospäin ja helposti menettivät tasapainonsa, jota oli taitavasti vältettävä, ettei se taistelun päättymiseen vaikuttaisi.
Seuraus olikin se, että ensimmäinen valkoinen ja ensimmäinen musta, yhteen karatessaan, eivät arvanneetkaan välttää tätä vaaraa, vaan kellahtivat kumpikin yht'aikaa hevosen selästä ja suistuivat hiekkaan katselijain suureksi huviksi. Hiekka oli pehmeätä, molemmat nousivat vahingoittumattomina, vaikkakin aivan pölyisinä ylös, ja poistuivat harmistuneina syrjään, äkäisesti toisilleen viittilöiden.
Molemmat johtajat käyttivät tätä vahinkoa hyväkseen varoittaakseen niitä taistelijoita, joiden vuoro nyt oli käydä taisteluun. Karkaus tehtiin nyt suuremmalla varovaisuudella ja yhteentörmäys tuli olemaan ratkaisevampi. Valkoinen kaatui, musta pysyttelihe reippaasti satulassa ja katselijat tervehtivät häntä ihastushuudoin voittajaksi.
Molemmat puolueet, ja samalla katselijatkin, alkoivat lämmetä taistelusta. Uhkauksia, huutoja ja kehoituksia kuului; Floran linnassa löivät herrat vetoa toisen tahi toisen puolueen puolesta, ja naiset viskelivät milloin kukkia, milloin makeisia taisteleville.