Seuraavan päivän aamuna tuli maaherra, parooni Creutz paikalle ja piti tarkan tutkinnon. Sotamies eli vielä. Bertelsköld antoi heti kohta avata linnan portit. — Parooni, — sanoi hän ranskan kielellä, — te olette rehellinen aatelimies; pelkäämättä uskon asiani teidän huostaanne. Tutkinto on kyllä näyttävä, että sotamiehet ampuivat ensimmäisen laukauksen.
— Surkuttelen teitä vilpittömästi, kreiviseni, — vastasi parooni Creutz samalla kielellä. — Ei mitään, mitä laki suinkin sallii, ole laiminlyötävä, mutta — tässä alensi sotavanhus äänensä — te tiedätte yhtä hyvin kuin minäkin, että yksinvaltias kuningas ei koskaan voi olla väärässä. Niin arassa asiassa kuin reduktsioni on, pelkään, että se, joka on rohjennut ruveta toimeenpaneville virkamiehille vastarintaa tekemään, on joutuva tappiolle. Tässä ei ole enää kysymys teistä eikä muista, ei ole kysymys maan laistakaan, vaan siitä periaatteesta, jonka mukaan hallitaan — ja teitä on syytetty kapinasta, herra kreivi! Olen pakoitettu vangitsemaan teidät ja palkollisenne.
— Minä seuraan teitä, — vastasi Bertelsköld. — Tässä on miekkani. Tahrattomana jätän sen, ja jätän miehen käteen, jota jalompaa en näissä oloissa ole voinut toivoakaan kohtaavani.
On helposti ymmärrettävä, mikä hämminki nyt Mainiemessä syntyi. Linna jätettiin Niilo Janssenin haltuun, sittenkun kumminkin muutamat huoneet, kreivin pyynnöstä, oli maaherran sinetillä suljettu. Bertelsköld sai luvan ottaa mukaansa mitä halusi. Kaikki miespuoliset palkolliset, jotka olivat linnan puolustukseen osaa ottaneet, niiden joukossa mestari Pietarikin, keräytyivät Turun linnaan vietäviksi, kuitenkin ilman köysiä ja kahleita.
Kaiken tämän tapahtuessa läheni Janssen entistä herraansa, kumartaen hänen edessään teeskennellyn nöyrästi, mikä semmoisella hetkellä oli mitä katkerinta ivaa. — Teidän armonne, — kuiskasi hän, — te näette, että teidän nöyrä palvelijanne on sanansa pitävä mies. Olen tehnyt teidät kerjäläiseksi; nyt häpäisen teitä ja vien teidät, armollinen kreivi, niin likelle mestauslavaa kuin on mahdollista niin korkeasukuiselle ja ylhäiselle herralle kuin te olette. Olkaa huoleti, etuanne olen valvonut ja olen valvova perheennekin etua. Muistatteko tuota yötä, jolloin niin kohteliaasti vaaditte minulta noita velkasitoumuksia, jotka armollinen kreivittärenne kirjoitti "lakeijalle". Voittonne ei ollutkaan niin täydellinen kuin luulitte, teidän armonne! Olipa vielä jäljellä eräs vähäpätöinen, aivan vähäpätöinen paperilippu, jonka avulla käy vallan hyvin paljastaminen eräitä perhesuhteita ja joka voi panna jotakin enempääkin aavistamaan — tuosta "saastaisesta sydämestä". Kas tässä, lukekaa itse — onhan se kreivittärenne omaa käsialaa, eikö niin?
Ja Janssen kohotti Bertelsköldin silmäin eteen vähäisen paperilipun, johon oli kirjoitettu:
"Janssenilla on saamista 400 talaria hopeassa. Kuitataan. Ebba
Kristiina Bertelsköld, omaa sukuaan Sparre."
— Konna! Mitä aiot tehdä? kysyi kreivi.
— Vaatia kreivittäreltä saamiseni oikeuden kautta. Sitten tulee lastenne vuoro!… Oi äitini, kolmanteen ja neljänteen polveen olet kostettava! — lisäsi mies äänellä niin synkällä ja tuimalla, että ehdoton kauhistus karmi kreivin selkäpiitä.
— Ja tuolla konnalla on kuninkaan sormus! — huudahti onneton kreivi, joka hänkin oli aikansa taikauskon kahleihin kietoutunut.