— Mutta ettehän totta tarkoita, mestari Aatami. Ettehän voi vaatia, että minun, joka monta vuotta poissa oltuani tulen pariksi päiväksi vierailemaan isäni kartanoon, pitäisi rangaistuksilla himmentää näitten päivien muistoni.
— Ei teidän armonnekaan voine vaatia, että minä, joka viisitoista vuotta olen uskollisesti teidän isäänne palvellut, pysyn toimessa, jossa minua tästä lähtien vair pilkataan ja vastustellaan.
— Mitä hyvitystä sitten vaaditte?
— Minulla ei ole muuta neuvoa kuin joko tänä päivänä lähteä palveluksestani tai jo huomenna rangaista syylliset.
— Mahdotonta on minun suostua siihen, mitä pyydätte. Minun sanaani ei voi peruuttaa enemmän kuin teidänkään. Mestari Aatami, te ette ole oikein kohdelleet väkeänne. Puutetta ja kiukkua ilmaisevat heidän kasvonsa. Minua säälittää heidän tilansa.
— Teidän armonne ei tunne tätä kansaa. Se on uppiniskaista ja jäykkää ja ainoastaan ankaruudella voidaan sitä pitää kurissa. Höllentäkää sen siteitä, antakaa sille tänään anteeksi sen viat, ja se on huomenna repivä perustuksiaan myöten teidän linnanne. Kreivi, teidän isänne tarvitsee vuosittain kolmekymmentä tuhatta talaria menoihinsa. Teidän armonne itse tarvitsee vähintäin kymmenen tuhatta. Linnan ylläpitoon tarvitaan saman verran. Mistä otetaan nuo rahat, jos ei kansaa pidetä tarpeellisessa kurissa? Kuusitoista teidän tiloistanne on kiinnitetty, kolmekymmentä on autiona sotakulunkien vuoksi. Tänään on aateli saanut varustautua kaksinkertaisesti; joka kahdeksas talonpoika puetaan sotatakkiin; täällä saaristossa otetaan viidestä talonpojasta kaksi miestä meriväkeen. Rutto on alkanut liikkua Turussa, rahvas huutaa jo, että kaivot on myrkytetty. Velhot ja noita-akat kiertelevät kiihoitellen mieliä kaikenlaisilla pirun konsteilla. Antakaa anteeksi vanhalle uskolliselle palvelijalle, jos hän kysyy: onko nyt aika osoittaa lempeyttä ja sääliä? En tahdo salata teiltä, että jos tänään höllitän ohjia, saattaa huomenna syttyä julkikapina. Mutta … jos te tahdotte kernaammin seurata sydämenne tunteita kuin niitä neuvoja, joita äly ja välttämättömyys käskevät noudattamaan, niin ei minulla ole mitään muuta lisättävänä. Tilini ovat järjestyksessä, ja minä olen valmis milloin tahansa, yhtä köyhänä kuin tänne tulinkin, muuttamaan täältä tyttärineni Ruotsiin…
— Osoittakaa minulle jokin keino, kunhan se ei vain ole rangaistus, — virkkoi nuorukainen, johon voudin synkkä kuvaus oli vaikuttanut, ja joka myöskin tuli ajatelleeksi, että kaunis Kreetakin siis tulisi muuttamaan pois.
— Teidän armonne ei tarvitse rangaista, — vastasi vouti salaperäisesti hymähtäen. — Teidän armonne matkustaa tänään Turkuun kansan siunauksien ja riemuhuutojen seuraamana. Ainoastaan minua syytetään huomenna siitä, että olen toiminut vastoin teidän tahtoanne. Minua tullaan vihaamaan vielä enemmän kuin ennen; nähdään ainoastaan käsi, joka rankaisee, mutta ei päätä, joka käskee. Mutta minä olen tottunut siihen, että minua ymmärretään väärin; mitä välitän minä heidän vihastaan? Minä palvelen herraani, se riittää, ja minä olen valmis hänen tähtensä uhraamaan kaikki.
Kreivi Bernhard taisteli itsensä kanssa. Viimein voitti hänessä ylpeys ja kunniantunto. — Ei, — sanoi hän, — käyköön miten tahansa, teidän täytyy keksiä jokin muu keino. Minä en syö sanaani.
Vouti oli vaiti vähän aikaa. Sitten sanoi hän: — Luvatkaa minulle, että ennenkun lähdette, kutsutte kaikki työmiehet kokoon ja kehoitatte heitä olemaan minulle kaikessa yhtä kuuliaiset kuin he olisivat kuuliaiset teille itsellenne.