— Juuri sinun, — virkkoi vaimo. — Tässä ei ole aikaa pitkiin puheisiin. Arvion Niilo lyötiin rautoihin tänä iltana, Pekka on heitetty myllytyrmään, minut on häädetty mökistäni, ja kun aurinko nousee, niin lähetetään nämä kaksi miestä ja kuusi muuta Turkuun ja sieltä Puolan sotaan.
— Mutta mitä tämä minuun kuuluu? Saan kiittää onneani niin kauan kuin saan rauhassa asua täällä töllissäni.
— Kuuluu se, — vastasi vaimo varmasti ja salaperäisesti, — sinun täytyy tuhota mestari Aatami vielä tänä yönä.
— Oletteko hulluja? Tuhota vouti?
— Kuulehan nyt, musta Jaana, älä nyt heittäydykään viattomaksi. Koko maailma tietää, että sinulla on salaiset keinosi sekä hyvään että pahaan. Maineesi on melkein yhtä suuri kuin Puu-Jumalan, ja monet pitävät sinua Tyrvään Kyni-Valpuriakin taitavampana. Älä siinä nyt tekeydy itseäsi tyhmemmäksi, sinun pitää valmistaa noidannuoli ja heti paikalla, ja kun se tänä yönä ammutaan voudin ikkunasta sisään, niin kuolee hän ennen aamun koittoa vuoteeseensa.
— Menkää tiehenne, olette liiaksi olutta särpineet, huomaan ma, — virkkoi Jaana ärtyisesti.
— Ohoh! — huudahtivat miehet, — luuletko sinä meidän tulleen tänne pilkattaviksesi? Eihän mitä, ämmä, nyt on hätä käskemässä ja nyt et sinä pääse käsistämme. Ellet heti paikalla tee mitä pyydämme, niin sytytämme me tuleen tämän sinun kurjan hökkelisi ja kärvennämme sinut, vanha noita-akka, omain nurkkaisi roviossa.
Jaana tarkasteli tutkivasti vieraitaan ja näytti ymmärtävän, että he hädän ja taikauskon ajamina voisivat pitää sanansa. — Vai niin, — sanoi hän hetken aikaa mietittyään, — minä teen mieliksenne mitä tahdotte, mutta tänä yönä se ei voi tapahtua. Luuletteko, että ihmisen voi tuhota niinkuin kissan tappaisi? Luuletteko, että täällä tuvassa kasvaa kalmanheiniä, ukkosen kaatamia puita ja lohikäärmeen verta? Kuolleitten luita saattaisi minulla ehkä olla, ehkä myöskin sisiliskon päitä ja sammakon varpaita; mutta mistä tulee nyt yht'äkkiä kirkkomullat, huuhkajan sydämet ja käärmeen kielet? Ei sitä niin vain mennä. Täytyy odottaa alakuuta, sillä yläkuussa menettävät heinät voimansa eivätkä voi vahingoittaa, vaikkakin voivat parantaa. Tulkaa takaisin kahden viikon päästä!
Miehet näyttivät menevän hämilleen. — Kahden viikon kuluttua olemme matkalla Puolaan, — sanoivat he.
— Ei tässä nyt ole itkuun aikaa! — huudahti Lampelan vaimo; joka oli heitä kaikkia rohkeampi ja kiukkuisempi. — Jos eivät taiat auta, niin auttaa kai käsivoima. Pian takaisin venheeseen; meillä on vielä tunti puoliyöhön. Ennenkuin kukko kiekuu, käymme voudin kimppuun neljänkymmenen miehen voimalla ja revimme hänet ja hänen talonsa pieniksi palasiksi.