Bertelsköld näkyi tahallaan antavan odottaa itseään, jottei hän näyttäisi hätiköivältä. Kovin kauan ei hän kuitenkaan uskaltanut viipyä, ettei ennen aikojaan suututtaisi kuumaverisiä vihollisiaan. Neljänneksen yli kaksitoista saapui hänkin, poikansa ja neljän upseerin seuraamana, jotka kaikki, samoinkuin hänkin, olivat puetut tavallista komeampiin sotapukuihin, ettei vihollinen saisi kovin huonoa käsitystä ruotsalaisten köyhyydestä; ja luultavaa on, että se kulta ja ne kalliit kivet, jotka nyt koristivat köyhäin sotilaiden pukuja, aivan äskettäin oli ryöstetty jostakin liettualaisesta aateliskartanosta. Kun Bertelsköldilläkin oli tulkki mukanaan, oli nyt saapuvilla seitsemän miestä molemmin puolin.
Tervehdittiin toisiaan kylmästi ja virallisesti; sen jälkeen panivat molemmat puolueet pois miekkansa teltan ovelle merkiksi siitä, että välirauha tällä hetkellä vallitsi. Keskustelu alkoi.
Liettualaiset esittivät ensiksi vaatimuksensa, joissa kyllä oli tinkimisen varaa. Ruotsalaisten tulisi riisua aseensa, antaa takaisin saaliinsa ja vankinsa, lähteä maasta, jättää takaisin linnoitukset sekä vannoa, etteivät enää tässä sodassa taistelisi hänen puolalaista majesteettiaan vastaan, mistä kaikesta heille luvattiin korvaukseksi vapaa kulku ja suojelu rajalle saakka. Nämä olivat pääpykälät ja esitettiin ne liettualaisten puolelta pikemmin armona kuin molemminpuolisena, tasapuolisena sopimuksena.
Bertelsköld kuunteli kärsivällisesti tuota pitkää puhetta loppuun saakka. Senjälkeen esitti hän vastaukseksi omat vaatimuksensa, jotka eivät nekään olleet aivan niukat. Liettualaisten tulisi hajoittaa nostoväkensä, luovuttaa ruotsalaisille, paitsi muita kaupunkeja ja linnoja, myöskin Vilna, maksaa kolmetuhatta tukaattia kuussa ruotsalaisen sotajoukon ylläpitämiseksi ja vannoa, etteivät kahdeksan kuukauden kuluessa, s.o. ensi kevääseen mennessä, ryhtyisi mihinkään vihollisuuksiin ruotsalaisia vastaan. Vastapalvelukseksi sitoutui Bertelsköld pitämään väkensä kovassa kurissa, olemaan ottamatta pakkoveroa, suojelemaan henkeä ja omaisuutta sekä hänen ruotsalaiselta majesteetiltaan hankkimaan hyvät rauhanehdot.
On helpompi ajatella kuin kuvata liettualaisten hämmästystä ja raivoa heidän näitä vaatimuksia kuullessaan. Vaivoin saivat he vihansa hillityksi siksi, kunnes tulkki oli sanonut sanottavansa. Kiivaimmat tarttuivat jo aseihinsa ja aikoivat keskeyttää koko keskustelun; papit saivat heidät kuitenkin hillityksi, luultavasti arvaten, että Bertelsköld oli tehnyt nämä vaatimukset vain näön vuoksi ja pysyttääksensä maineensa seuralaistensa silmissä.
Liettualaisten kiivaan luonnon lauhduttaminen ei kuitenkaan kuulunut kenraalin tarkoituksiin. Kun papit olivat vaivoin saaneet toverinsa jäämään, vuodatti tuo ylpeä päällikkö tervaa tuleen, tehden uuden vaatimuksen, vielä nöyryyttävämmän kuin edelliset, nimittäin että liettualaisten tulisi antaa kaksitoista arvokkainta miestään panttivangiksi sopimuksen täsmällisestä noudattamisesta.
Nyt puhkesi myrsky täyteen raivoonsa. Tuskin olivat ylimykset tulkin suusta kuulleet nuo häpäisevät ehdot, kun he uudelleen tarttuivat aseihinsa ja lopulta, yhä enemmän raivostuneina Bertelsköldin uhkamielisestä tyyneydestä, vetivät miekat tupesta siinä paikassa hakatakseen kuoliaiksi nuo hävyttömät muukalaiset.
Sitäpä juuri oli Bertelsköld odottanutkin. Tuskin oli ensimmäinen miekka tupestaan lentänyt, kun kenraali otti vyöstään pienen pillin ja vihelsi sillä yhden kerran pitkään ja kimakasti. Silmänräpäyksen jälkeen kuului kova paukaus ja kohta paikalla rytinä. Silta teltan alla horjui ja näytti aikovan upota; puun pirstaleita ja kiven muruja satoi teltan päälle, tunkien paikotellen vaatteen läpi sisäänkin ja satuttaen joitakuita läsnä oleviakin, kuitenkaan ketään vahingoittamatta.
Ensi hämmästyksessään laskivat liettualaiset paljastetut aseensa alas. Tuo taikauskoinen pelko Bertelsköldin yliluonnollisesta voimasta lamautti heidän rohkeutensa. Ainoastaan yksi heistä kiiruhti ulos, mutta pysähtyi kuin kivettyneenä teltan ovelle. Liettualaisten rannan puolella oleva sillan kaari oli ammuttu ilmaan taitavasti kätketyn ruutimiinan avulla; tuskin kuusi kyynärää teltasta ammotti syyssateista tulvehtinut joki, niin että pako oli mahdoton. Suurin osa liettualaisten sillan päähän asetetusta vartioväestä oli räjähtänyt ilmaan.
Bertelsköld ei vitkastellut käyttämästä hyväkseen vihollisen hämmennystä. — Vangitkaa nuo petturit, jotka ovat välirauhan rikkoneet ja tarttuneet aseihin neuvottelujen aikana! — huusi hän. Käsky pantiin toimeen melkein ilman vastustusta. Ennen pitkää oli liettualaiset vangittu, sidottu ja viety ruotsalaisten leiriin.