Ja Bernhard lauloi:
"Mun surun' syvä, oi neitsyt pyhä, mieleni katuvan täyttää yhä. En sanoa emmi, ma häntä lemmin ain' kuolohon yhä tulisemmin."
Ja laulaessaan katsahti hän syvälle Lodoiskan silmiin, katsahti vain kerran, sillä pian hän taas tuijotti eteensä maahan, ikäänkuin olisi etsinyt pyhää neitsyttä, mutta löytänytkin vain ihanimman maallisen hengettären. Ruhtinatar huomasi sen kyllä ja hymyili niinkuin hymyilee kokenut nainen rakastettunsa ujoutta. — Varo itseäsi, Bernhard, — sanoi hän. — Sinä laulat pyhästä neitsyestä niin lämpimästi kuin ainoastaan tosikatolilainen laulaa voi. Jos kansalaisesi sen kuulisivat, niin he polttaisivat sinut leimuavalla roviolla.
Bernhard vaikeni. — Ja entä jos nyt olisinkin katolilainen? — virkkoi hän yht'äkkiä ja kitara putosi maahan hänen kädestään.
— Haaveilija! — soperteli ruhtinatar. — Usein olet sanonut minulle, että äitisi kuolemaansa saakka pysyi tulisella innolla katoliselle uskolle uskollisena. Mutta sinä — sinä olet hänen opistaan omistanut ainoastaan neitsyen kuvan.
— Lodoiska! — keskeytti hänet Bernhard vielä kerran, — puhukaamme ennemmin sinusta. Kuinka suuressa kiitollisuuden velassa olenkaan sinulle! Sinähän isäsi kanssa kävit Vilnan vankiloissa ja pyysit saada hoitaa tuota haavoitettua vankiraukkaa juuri silloin, kun hän oli kuolemastaan varma… Sinähän kuljetit hänet linnaasi, sinä paransit hänen haavansa, annoit hänelle sydämesi ja uskalsit hänen tähtensä antautua alttiiksi isäsi ankaruudellekin… Miksi teit sen, Lodoiska? Miksi et antanut minun kuolla?
— Miksikö, sinä veitikka? Siksi, että näin sinut vankilan portailla, kun ajoin siitä ohitse isäni vaunuissa, siksi, että rakastin sinua heti sinut nähtyäni ja siksi, etten senjälkeen voinut elää ilman sinua. Ja sinä kysyt, miksi en antanut sinun kuolla?
— Mutta et ole enää vapaa, Lodoiska. Olet ruhtinas Radzivilille luvattu; jos hän näkisi minut luonasi, tappaisi hän sinut.
— Bernhard — minä rakastan sinua!
— Minä olen maasi vihollinen, koko sinun kansasi vihaa minun kansaani, ja sen miehen nimi, joka on kaiken Liettuan kauhu, on Bertelsköld. Rakastaa Bertelsköldiä on sama kuin kirota miljoonia puolalaisia.