Pääsisältö lasten sekavissa kertomuksissa oli seuraava: Jaana oli yön aikaan ottanut heidät vuoteelta ja vienyt ilman läpi hornaan. Siellä on paljon huoneita ja hyvin komeata. Suuri, musta mies kastaa lapset kuumassa vedessä; sitten juoksuttaa hän heidän verensä, kirjoittaa sillä paperille ja opettaa heitä lukemaan. Pieniä lapsia on hän pannut kiehuvaan kattilaan ja kuorinut rasvan, sittenkun he ovat kiehuneet; toisia hän on hienontanut jauhoksi, ja siitä hän on tehnyt voidetta noita-akoille. Jaanalla on ollut sarvet jaloissa ja hän on koettanut nyhtää niitä irti, ja joka kerta on hän sanonut: "kirottu sarvi, kun ei irtaudu." Eräänä iltana oli hänellä ollut päällään kaulustakki ja hän oli hyppinyt lasten ympärillä kuin harakka. Hornassa on enkelikamari, jossa rukouksia luetaan ja virsiä veisataan, mutta sinne ei lapsia päästetä. Se suuri, musta mies opettaa heitä lukemaan uskonkappaleita takaperin, ja ne, jotka sen hyvin tekevät, saavat pestilahjoja, jotka ovat kultarahojen kaltaisia, mutta muuttuvat seuraavana päivänä kuiviksi lehdiksi j.n.e.

Viimeksi tuotiin esille myöskin ne kolme lasta, jotka olivat olleet Jaanan luona Valpurinmessuyönä, ja kertoivat he seuraavaa:[13] Jaana oli variksena heidän edessään lentänyt ja heidät metsään houkutellut. Siellä oli hän ottanut heidät kiinni ja vienyt hornaan, ja siellä olivat he nähneet paholaisen, joka irvisti heitä vastaan niinkuin pääkallo. Sitten oli hän antanut heille ruokaa kultalautasilta, mutta vanhin tyttö oli lukenut ruokaluvun, ja silloin oli ruoka muuttunut ilkeiksi madoiksi. Kohta sen jälkeen oli paholainen tullut sisään ihan mustana ja oli hänellä ollut noita-akka mukanaan. He olivat hieroneet Jaanan kanssa kauppaa lasten sieluista, mutta eivät olleet sopineet hinnasta, ja olivat sitten lentäneet pois suurilla, mustilla siivillä. Jaana oli sitten samalla tavalla heidän jäljessään lentänyt, mutta silloin olivat lapset juosseet tiehensä ja löytäneet rannasta veneen. Sillä olivat he soutaneet monta sataa penikulmaa suuren meren yli, ja sitten oli muuan mies löytänyt heidät metsästä, jonne olivat nälkään kuolemaisillaan.

Tämän kertomuksen jälkeen kutsuttiin Jaana sisään, pöytäkirja luettiin hänelle ja kysyttiin, mitä olisi hänellä siihen sanomista. Kaikki odottivat hänen yhä edelleenkin kieltävän, mutta noiden muutamain tuntien kuluessa oli merkillinen muutos tapahtunut onnettomassa naisessa. Kärsimys oli häneltä voimat vienyt; sen, mitä kaikkien muiden todistus ei ollut voinut aikaan saada, sen saivat aikaan lapsien kertomukset. Kun hän ne sai luulla, alkoi hän vapista kiireestä kantapäähän, hänen silmänsä sumenivat, ja hän vastasi tuskin kuuluvasti: — tottapa se lienee, koska lapset sen sanovat.

Hän tunnustaa! — kuului kaikkien huulilta ja heidän kasvoissaan kuvastui hämmästys ja inho, suurempi vielä kuin ennen, jolloin noita ei ollut tunnustanut. Tuomarejakin puistatti. — Sinä tunnustat siis, — sanoi puheenjohtaja, — että olet harjoittanut yhteyttä pimeyden ruhtinaan kanssa? — Tunnustan. — Että synnillisillä taikatempuilla olet noitunut ihmisiä ja eläimiä? — Olen. — Että kovasta sydämestä ja pahasta aikomuksesta olet vietellyt pieniä lapsia kaikenlaiseen pirullisuuteen, lentänyt heidän kanssaan ilman läpi hornaan, pettänyt heidät, myynyt heidät ja luovuttanut heidät ihmiskunnan viholliselle? — Koskapa lapset sen sanovat, niin olen sen kyllä tehnyt. —

Tämän langettavan tunnustuksen jälkeen seurasi hetken hiljaisuus. Silloin kohosi seisoalleen kuusikymmenvuotias hovioikeuden asessori Olavi Wallenius[14] vihan puna arvokkaalla otsallaan, pyysi sananvuoroa ja lausui: — Jo kauan on minusta näyttänyt kuin istuisin jaarittelevain ämmien parissa enkä älykkäiden tuomarien totisessa seurassa, joiden tulee tuomita Jumalan ja ihmisten lain mukaan järkeään ja omaatuntoaan noudattaen. Onhan kaikille selvä, joilla silmät ja korvat on, että kaikki nämä todistajat ovat törkeän taikauskon kahleihin sidotut, niin että he kyllä omassa uskossaan vilpittömät ovat, mutta kuitenkin valheen ruhtinaan kaikenlaisilla surkeilla ennakkoluuloilla saastutetut. En myöskään tahdo kieltää, että voi olla paljonkin totta siinä, mitä oppineet ja oppimattomat tätä nykyä kertovat perkeleen kavaluudesta, vaikka suurin osa on pelkkää lorua ja erehdystä. Ja ihmettelen minä suuresti, että oikeuden jäsenet eivät ole sitä huomioonsa ottaneet, että tämä nainen, joka tähän saakka on kieltänyt, on tehnyt sen siitä syystä, että hänellä silloin vielä oli järkeä enemmän kuin teillä kaikilla. Mutta kun hän nyt kauheassa vankeudessa on ruumiiltaan kurjaksi käynyt ja monien ihmisten ilkeyden kautta hänen sielunsa on hämmentynyt, niin ei hän enää voinut sitä kestää, että lapset ovat hänestä kaikenlaista hullutusta todistaneet, ja on hän siis ruumiinsa ja sielunsa heikkoudessa menettänyt järkensä ja sanoo nyt tehneensä, mitä ei koskaan tehnyt ole. Sen vuoksi panen minä vastalauseeni kaikkea tutkintoa vastaan mielipuolen ihmisen kanssa, ja kiellän hänen tunnustukseltaan kaiken arvon ja merkityksen, kunnes taitavain lääkärien todistuksen kautta on selville saatu, missä määrin hän on ollut pätevä lain edessä vastaamaan siitä, mitä hän noituudestaan tunnustanut on.

Tuollaisia jaloja ja valistuneita mielipiteitä pilkistää välistä esiin taikauskoisen ajan pimeydestä, joka niiden kautta jälkimaailman silmissä kuitenkin näyttää vain kahta synkemmältä, Walleniuksen puheesta syntyi oikeuden kesken melua ja eripuraisuutta. Jotkut olivat samaa mieltä kuin hän, useimmat kuitenkin vastaan. Todistajat ja syytetty käskettiin ulos, ja kiivaan väittelyn jälkeen päätti oikeus — lukija varmaankin luulee, että oikeus päätti pyytää lääkärin todistusta Jaanan sieluntilasta — ei, vaan se päätti, että Jaanan olkapäitä oli tutkittava, olisiko niissä tuo tavallinen noidan merkki. Ja katso, hänen oikeasta olkapäästään löytyi kaksi ristiin menevää viivaa, ja tämä merkki katsottiin niin todistavaksi, niin langettavaksi, ettei mistään vastalauseesta nyt enää voinut olla puhettakaan.

Mutta kiiruhtakaamme ohi tämän mustan esi-isiemme raakuutta osoittavan näytelmän. Tarpeellisten oikaisujen ja keskustelujen jälkeen julistettiin yksimielisesti, Walleniuksen ääntä lukuunottamatta, se tuomio, että koska noita-akka Jaana, Augsburgista kotoisin ja Mustaksi Jaanaksi sanottu, täysillä näytteillä ja omasta tunnustuksestaan oli huomattu syypääksi pakanalliseen noituuteen, seurusteluun pirun kanssa ja kristityn nuorison viettelemiseen, ja koska hän myöskin oli paavillisessa uskossaan korkea-arvoista piispaa ja puhdasta lutherilaista oppia pahasti pilkannut, niin on hän tämä Jaana, Augsburgista kotoisin, oman sielunsa pelastukseksi ja muille kauhistukseksi ja varoitukseksi, tuomittava asianmukaisen valmistuksen saatuaan kristillisen seurakunnan läsnäollessa roviolla poltettavaksi; joka julistettiin Turussa sinä 10 päivänä syyskuuta vuotena Kristuksen syntymän jälkeen tuhantena kuudentenasadantena yhdentenä kahdeksatta.

Tietoa tästä tuomiosta, joka siinä tuokiossa levisi kautta koko kaupungin, tervehti torille kokoontunut utelias väkijoukko kaikuvilla hurraahuudoilla.

8. AIRISTON AALLOT.

Sanotaan, että syksy on synkkä ja kolkko ja kai välistä niin onkin, ja alakuloinen se on aina, koska se elää kaikkien niiden ilojen muistoista, jotka ovat olleet ja menneet. Sen hymyily on niin kalpea kuin kätkeytyisi suru sen taa, ja kun se on kauneimmillaan, on se kuin kuoleva kaunotar, joka vielä kerran katsahtaa ympärilleen taivaallisilla silmillään, silloin kun ne iäksi ummistaa.