Outo tulija, joka niin käskevästi keskeytti kahakan linnan pihalla, näytti olevan hiukan viidennelläkymmenellä oleva mies; lyhyt ja laiha oli hän varreltaan, eikä ensi katsannolta juuri kunnioitusta herättävä. Mutta jos seurailit hänen pienten, teräväin silmäinsä vilkkaita liikkeitä, ja jos panit merkille sen rohkean, miltei röyhkeän päättäväisyyden juonteen, mikä oli hänen ohuen ylähuulensa ympärillä, niin aavistit, ettei häneltä puuttunut kykyä keksiä rohkeita tuumia, eikä tarmoa niitä toteuttaa, olivatpa ne sitten hyviä tai pahoja. Mies oli puettuna ruumiinmukaiseen, vähän kuluneeseen, vihreään ihokkaaseen, josta, ynnä lyhyestä kuvetapparasta, saattoi arvata hänet metsästäjäksi; mutta metsästyspyssyn asemesta pistivät hänen vyöstään esiin kahden pienen terserolin perät, lyhyt, harmaa matkakaapu oli heitettynä hänen hartioilleen, ja vaaleanruskeata, vähän punertavaa tukkaa peitti leveälierinen, hopeasoljella koristettu, mutta töyhdötön hattu.
Muukalaisen äänessä oli jotakin läpitunkevan terävää, mikä vaikutti, että hänen ensimmäiset sanansa, vaikka matalasti sanotut, kuitenkin kuuluivat hyvin selvästi pihan yli ja saattoivat sekä isännöitsijän että työntekijät ehdottomasti katsahtamaan taaksensa. Samassa muukalainen tunnettiinkin, sillä hän oli käynyt linnassa useita kertoja ennenkin, vaikka viime käynnistä jo oli vuosia kulunut, eikä hän ollut odottamaton nytkään. Hiljainen hämmästyksen humahdus kuului väkijoukosta: — Se on hovimestari, — kuiskittiin.
Mestari Pietari punastui, tervehti kohteliaasti ja näytti joutuneen hämilleen. — Älkää pahastuko, herra Niilo, — sanoi hän; — täällä oli vähän riitaa työntekijäin kesken, mutta se on jo sovittu. — Muistettava on, että herran arvonimeä siihen aikaan annettiin harvoin muille kuin aatelisille tai muille ylhäisille miehille ja että, kun se annettiin jollekin alhaisemmalle henkilölle, se oli tavatonta kohteliaisuutta, joka osoitti joko pelkoa tai suuria ajatuksia henkilön arvosta ja merkityksestä.
— Kysyn, kuka täällä käskee? — uudisti hovimestari miltei pilkallisesti. — Kuka sinä olet, mies? On kuin olisin sinut ennen nähnyt.
— Arvatenkin, ja useammin kuin yhden kerran, — vastasi Pietari närkästyneesti, punastuen aina korvalehtiään myöten. — Siihen aikaan kun ruokkosin kreivin mustaa tammaa, ei Niilo Janssen ollut vielä liian hyvä sen häntää typistämään.
Pikaisella, tuskin huomattavalla vilkaisulla katsahti hovimestari entistä toveriaan päästä jalkoihin, mutta tämä silmäys ilmaisi kyllin selvästi, että Pietari oli saanut vaarallisen ja leppymättömän vihamiehen. Huolimatta tilanhoitajan rohkeasta vastauksesta, kääntyi herra Niilo vieraiden työntekijäin puoleen ja vaati heitä selittämään linnan pihalla tapahtuneen hälinän ja kapinan syytä. Kahdesti ei näiltä tarvinnutkaan kysyä ja tietysti he esittivät asian niin, että syy kokonaan tuli olemaan Yrjön, talonväen ja viime lopussa isännöitsijänkin.
Hovimestari kuunteli tätä esitystä. Sitten kääntyi hän kylmästi mestari Pietarin puoleen ja sanoi äänellä, joka ei vastaansanomista suvainnut, ällistynyttä Yrjöä osoittaen: — Paneta tuo mies kaakinpuuhun kiinni ja annata hänelle kaksikymmentä paria selkään.
Kunnon isännöitsijä tunsi veren yhtä äkisti hyökkäävän pois poskiltaan kuin se vast'ikään oli niihin töytännyt, ja hämmästyksestä kalpeana änkytti hän: — Se ei voi olla aikomuksenne, herra Niilo!
Hovimestari katseli häntä ylenkatseellisesti ja viittasi sitten kädellään, että rikollinen oli viipymättä kiinni otettava. Kaikkia läsnäolevia pudistutti. Heistä tuntui niinkuin vanhan mestari Aatamin aika jälleen olisi palannut kaikkine laittomine hirmuineen, jolloin ihmisten onni ja menestys tutkimatta ja tuomitsematta asetettiin raa'an mielivallan alaiseksi.
Mestari Pietari rohkaisi mielensä. — Peruuttakaa käskynne, herra Niilo — sillä ette voi puolustaa sitä Jumalan, ette ihmisten ettekä kreivinkään, armollisen herramme edessä. Muurari Yrjö on tehnyt tyhmyyksiä, sitä en tahdo kieltää, mutta hän on vapaa käsityöläinen eikä kuulu linnan alustalaisiin. Ja vaikka hän niihin kuuluisikin, niin ei hän sentähden ole orja, jota saa häväistä ja lyödä mielivaltaisesti. Jos hänet on rangaistava, niin on häntä lain tuomiosta lyötävä, herra Niilo, eikä teidän käskystänne, vaikka olisitte seitsemän kertaa äreämpi näöltänne, kuin näytätte olevan. Haastattakaa hänet käräjiin, sitä vastaan minulla ei ole mitään, mutta niin totta kuin nimeni on Pietari, niin ette sitä ennen koske häneen sormellannekaan, sen takaan.