Kerhon kokouksen jälkeisenä iltana kreivi Torsten Bertelsköld astui korkeiden, koristeltujen, tammisten ovien kautta kenraali, kreivi Liewenin asuntoon. Kenraali oli lähetetty kuninkaan luo Turkinmaalle neuvoskunnan puolesta esittämään valtakunnan todellista tilaa ja kehoittamaan Kaarle XII:ta palaamaan kotiinsa. Ilmoittamatta itseään Bertelsköld jatkoi kulkuaan näiden tyhjien huoneiden läpi, kunnes saapui kreivittären makuuhuoneeseen. Kohteliaasti, miltei sydämellisesti hän suuteli kreivittären kättä ja tiedusteli hänen terveydentilaansa.
Kreivitär oli noin kolmenkymmenen vuoden ikäinen, pikemmin lyhyt kuin pitkä, mustiin puettu nainen, näöltään hän ei ollut juuri erikoisen kaunis, mutta suloinen ja herttainen hän oli. Vähänkään loukkautumatta tuosta tuttavallisuudesta, jota tosin ei voinutkaan selittää väärin, hän näytti tulevan siitä jopa liikutetuksikin; kostea kiilto ilmaantui hänen kauniisiin silmiinsä, ja hän vastasi Bertelsköldin tervehdykseen vielä suuremmalla lämmöllä kuin millä tämä oli häntä tervehtinyt.
Ne, jotka muistavat Mainiemen linnan ja Drottningholmassa toimeenpannut pukutanssit, tuntenevat vielä kreivittären entiseksi herttaiseksi Ebba Bertelsköldiksi, joka siihen aikaan oli hovineitinä, mutta nyt valtarouvana hänen kuninkaallisen korkeutensa prinsessa Ulrikka Eleonooran luona. Monen pitkän vuoden kuluessa eräs surullinen muisto oli saattanut hänet hylkäämään kaikki naimistarjoukset, kunnes kreivi Torsten muutamia vuosia sitten sai hänet seitsemänkolmatta vuoden vanhana suostumaan avioliittoon jo harmaantuvan leskimiehen, nykyisen puolisonsa kanssa. Mutta mustan surupuvun riisui yltään hän vain silloin, kun hovitavat sitä välttämättömästi vaativat.
— Toivon, etten sinua häiritse? — sanoi kreivi Torsten, istuutuen sisarensa viereen.
— Niin harvinainen vieras ei voi häiritä, vaikkei olisikaan niin tervetullut kuin sinä, — vastasi kreivitär.
— Luulenpa tosiaankin useita viikkoja kuluneen siitä, kun minulla viimeksi oli ilo nähdä sisartani. Työt ja toimet…
— Siitä on jo kolme kuukautta. Olkoon se nyt unohdettu…
— Samoin kuin tuo silloinen pieni riitammekin. Sinä pidit puolesi kuin — karoliini. Mutta asiasta toiseen: oletko kuullut päivän uutisia?
— En. Mutta jotakin erinomaista lienee kai tapahtunut; tiedänhän, ettet sinä koskaan tule ilman syytä. Saatanko olla sinulle hyödyksi jollakin muulla tavalla kuin viimeksi pyytämälläsi, ystäväni?
— Ebba, sinä olisit viisas nainen, jos vain ymmärtäisit käyttää asemaasi hyväksesi. Mutta älkäämme siitä enää riidelkö. Tärkeitä asioita on täällä tekeillä. Puolueet ovat ilmikahakassa keskenään; kruunua katsotaan miltei avonaiseksi. Suoraan sanoen, mitä hyötyä on kuninkaasta, joka on kolmensadan penikulman päässä täältä ja jota yksi luulee hulluksi, toinen kuolleeksi, kolmas vangituksi? Ajatteles, että Görtz ja holsteinilaiset ovat saavuttaneet tänään voiton, tietystikin uskollisuuden ja laillisuuden nimessä ja sen hyväksi. Prinsessan vehkeilijät, puoluelaiset, joiden joukossa on useita hyvinkin epäilyttäviä henkilöitä, ja joita rehellinen Creutz johtaa, ovat tänään saaneet muistutuksen istuvan neuvoskunnan edessä. Herrat saivat aika puskuja meidän suomalaiselta sarvikuonoltamme;[26] Crusbjörn esim. sai kuulla, että hän on yhtä kehno valtiomiehenä kuin hyvä soturina. Enimmän sutkauksia sai osakseen kuitenkin Akseli Lewenhaupt. Valtiopäivät on armollisesti hajoitettu; prinsessa on pyytänyt, että sen tulisi tapahtua hellävaroen. Kuitenkin aatelisto on äänestänyt prinsessaa hallitsijaksi. Arvaapa kuinka! Heillä oli kaksipalstainen pöytäkirja; toinen palsta oli niitä varten, jotka heti tahtoivat auttaa hänen kunink. korkeutensa tuolle loistavalle istuimelle, toinen niitä varten, jotka alamaisimmasti tahtoivat kehoittaa häntä malttamaan mieltänsä niin kauan, kunnes joku janitsaari auttaisi valtakunnan näistä selkkauksista.