— Torsten, älä herjaa Kustaata! Hän on oikea ritari, yhtä vilpitön kuin peloton, kuolemaan asti uskollinen sille kuninkaalle ja sille asialle, joiden lippua hän on vannonut palvelevansa…
— Epäilemättä. Mutta Kustaasta johtuu mieleeni, että Eeva Falkenbergin sanotaan jääneen leskeksi vanhan Rhenfeltin jälkeen. Lupasit minulle vast'ikään sisarellisen suojeluksesi. Annan nuhteesi anteeksi ja toivon, että autat minua, jos näkisin hyväksi kilpailla tuon armaan lesken omistamisesta.
— Taas kauppa-asia! Taaskin tuumia ja laskuja! Te suuret valtioviisaat, kuinka vähän te tunnette naisen sydäntä!
— Olkoon menneeksi. Niinkuin itse tahdot. Tiedät kuitenkin, että olen ihaillut Eeva Falkenbergiä aikoja ennen hänen naimistaan. Ja sen, että alinomaa olimme riidassa keskenämme, pitäisi osoittaa, ettei kaunis vastustajani toki ollut minusta aivan kokonaan välittämättä. Tiedän, mitä aiot sanoa: se oli vain nuoruuden rakkautta niinkuin sinunkin rakkautesi, se oli vain niitä haaveita, jotka himmenevät kahdenkymmenen ja katoavat kolmenkymmenen iällä! Kustaa on jo aikoja sitten unohtanut hänet, samoinkuin Eeva on Kustaan unohtanut; se naimiskauppa sopii minulle, enkä käsitä miksi en…
— Te laskelmain laatijat, sellaiset kuin sinä, ystäväni, laskette tavallisesti koko joukon ihmissydämeen pieniä numeroita yhteen ja unohdatte suuremmat. Sinun pitäisi tuntea Eeva Falkenberg, hän on itsenäinen luonne, paljon tarmokkaampi kuin minä. Hän hylkää tarjouksesi…
— Miksi, jos saan kysyä?
— Siksi, että hän vieläkin rakastaa Kustaata, ja siksi ettei hän koskaan ole voinut kärsiä sinua, ystäväiseni. En voi tehdä mitään sinun hyväksesi.
— Sitä enemmän on minulla syytä valloittaa hänen sydämensä. Kreivittäreni, minä olen nyt haastellut kanssanne niinkuin veli ainakin, mutta te ette ole nähnyt hyväksi vastata minulle sisaren tavoin. Olen tunnustanut teille muutamia tuumiani, toiveitani; ette kuitenkaan ole päässyt kaikkien aikeitteni perille. Olette unohtanut, että minullakin on melkoinen määrä isältä perimääni ylpeyttä. Sentähden voimme nyt lopettaa. Mutta sen sanon teille edeltäkäsin, että me olemme tästälähin ilmi sodassa keskenämme. Minä olen kukistava prinsessanne, jos näen sen periaatteelleni hyödylliseksi; minä olen asettava hänet valtaistuimelle, jos näen sen edullisemmaksi. Mitä rouva Rhenfeltiin tulee, niin tulee hänestä, myöten tahi vasten teidän tahtoanne, myöten tahi vasten suomalaista Don Quixoteamme, vuoden tahi parin kuluttua kreivitär Bertelsköld. Nöyrin palvelijanne, kreivittäreni!
— Torsten! — huudahti kreivitär, mutta kreivi oli jo mennyt. Kreivittären kauniit silmät täyttyivät kyynelillä. — Miksi täytyy, — sanoi hän itsekseen, — suuren itsekkyyden himmentää noin suuria sielun kykyjä! Oi, te miehet, te miehet, jotka aina asetatte oman itsenne tarkoitusperäksenne ja kaikki muut välikappaleiksenne — kuinka usein te unohdattekaan, että paitsi teitä vielä on olemassa muitakin sydämiä, jotka kärsivät ja Jumala, joka hallitsee!