— Valtiopäivämme ovat aina samanlaiset, — sanoi Falkenberg hieman pilkallisesti. — Nuorallatanssijoilla siellä aina on parhaat markkinat.
— Enpä luule, että rahvas tänä päivänä välittää moisista huvituksista, — arveli Gyllenstjerna. — Vai olisiko kreivi Horn lähettänyt jonkun ilveilijän heitä huvittamaan?
— Minä tunnustan, — vastasi kreivi, että olisin saattanut sitä koettaa. Mutta ajat muuttuvat, rahvas, joka aina on leikkikaluihin mieltynyt, huutaa nyt jotakin uutta — kenties meidän päitämme. Yritys ei olisi luullakseni tällä kertaa onnistunut. Tuolla he tunkeutuvat erään puhujan ympärille, ja mieleni tekisi tietää, mitä hänellä on heille sanomista.
— Lundberg on lähetetty kuulustelemaan ja on kohta ilmoittava, miten asiat ovat, — sanoi Bertelsköld, ojentaen kiikarin esimiehelleen.
— Olen näkevinäni pitkän vartalon keskellä väkijoukkoa, — sanoi kreivi Horn.
— Kenties se on teidän ylhäisyytenne kasööri Långström, joka jakelee rahoja.
Kokenut valtiomies naurahti. — Kun ihmiset palvelevat kultaista vasikkaa, niin he hyppivät ja riekkuvat sen ympärillä; harvoin sen voima riittää melua noin yht'äkkiä vaientamaan eikä se olisi voinut saada noita satoja äänettöminä yhteen ainoaan paikkaan kokoontumaan. Katsokaapa tarkemmin, hyvät herrat, se on varmaan pappi, joka tuolla saarnaa.
— Melu alkaa taas … ei, nyt se vaikenee … kuulkaapa! siellä huudetaan: hatut päästä! hatut päästä!
— Juppiterin nimessä, hatut lentävät pois, kaikki päät paljastuvat, katsokaahan, liike käy keskeltä ulospäin niinkuin ympyrät tyyneen vedenpintaan viskatun kiven ympärillä.
— Miehet pyyhkivät hihoillaan silmiään ja naiset esiliinansa liepeillä.