— Mekö alistuisimme Ahabin tyranniuden ja Saulin hulluuden alaisiksi?

— Ei milloinkaan! Hyvät herrat, tehkäämme heti kohta ehdotus uudeksi valtiomuodoksi!

— Asettakaamme säätyjen erikoisoikeudet entiselleen!

— Tarkastakaamme reduktsionin toimet!

— Puhdistakaamme virkakunnat!

— Vähentäkäämme armeijaa!

— Poistakaamme verot!

— Hyvät herrat, se on jo kaikki edeltä käsin tehty, — puhkesi Leijonmarck kiireisen innokkaasti sanomaan, otti eräästä salakaapista esille paksuja paperikimppuja ja alkoi isolla äänellä lukea kauan tekemäänsä ehdotusta, joka pääasiallisesti sisällykseltään oli samanlainen kuin se, joka viittä vuotta myöhemmin tuli valtakunnan perustuslaiksi, mutta melkoista jyrkempi, mikä todisti, että mies oli tulevaisuuden miehiä. Tuon tuostakin keskeyttivät hänen lukunsa toisten äänekkäät hyväksymishuudot tai vastaväitteet. Sanomaton innostus valtasi koko seuran. Eivätpä edes hengenmiehetkään huomanneet, kuinka tiheään he kurkistivat aina uudestaan täytetyn olutkannun pohjaan.

Torsten Bertelsköld yksinään seisoi siinä välinpitämättömän ja tyynen näköisenä, mutta liehtoi vain taitavasti syttynyttä tulta.

Kiisteltiin juuri mitä riemastuneimman mielialan vallitessa kuningasvallan rajoittamisesta ja puolalaisen mallin mukaan perustetun tasavallan mahdollisuudesta, kun samassa lumettunut sanantuoja, itseään ilmoittamatta, astui sisään ja jätti Bertelsköldille kirjeen. Sinetti oli Hornin. Mestarin oppilas ei voinut salata kalpenemistaan. Läsnä olijat huomasivat sen ja hälinä salissa vaikeni.