— Hyvät herrat, — sanoi Bertelsköld, turhaan koettaen puhua tavallisella pilkallisella äänellään, — pahat arvelumme ovat toki olleet perättömiä. Kreivi Horn ilmoittaa minulle, että uusi sanantuoja on tullut kahta tuntia myöhemmin edellistä ja tuonut sen iloisen sanoman, että hänen majesteettinsa, meidän armollisin kuninkaamme marraskuun 11. päivänä klo 1:n aikana aamulla on terveenä saapunut Stralsundiin.
Herrat katselivat toisiaan — kummallisen hartaasti. Siinä tuli loppu hallitusmuodosta, loppu tarkastuksista, puhdistuksista, vapauksista, loppu Ahabista, Saulista, Moolokista ja Dhingis-khanista, loppu hiiristä, jotka juoksentelivat pöydällä kissan poissa ollessa. Leijonmarck pistää sukaisi mitään hiiskumatta paksun ehdotuksensa uuniin; se leimahti tuleen ja paloi! Itsekukin siirtyi siivosti kotiinsa. Erään nimen varjo oli heidät lyönyt kauhulla.
10. KOHTAUS STRALSUNDIN LUONA.
Eräänä kauniina kesäaamuna heinäkuun lopulla v. 1715 purjehti pieni ruotsalainen kuunari Stralsundin satamaan. Särkyneistä raakapuista, puhkotuista purjeista ja höllällään riippuvista mastonuorista päättäen oli alus vast'ikään joko kärsinyt ankaran merivaurion tai myös hädin tuskin pelastunut vihollisen kuulien keskestä. Jälkimmäinen oletus osuikin oikeaan. Tordenskiöldin ja Sehestedin tanskalaiset laivueet risteilivät herroina näillä vesillä, ja likeltä piti, ettei yritys päästä lyhyen kesäyön pimeässä lävitse puikahtamaan, käynyt tälle rohkealle purjehtijalle kalliiksi. Se oli pelkäämättä vaihtanut laukauksia parin kolmen tanskalaisen fregatin kanssa ja sen oli viimein onnistunut lähellä Rügenin rantaa päästä matalammalle vedelle, missä isot laivat eivät enää voineet sitä seurata. Nyt oli se pelastunut ja tervehti reippaasti linnaa ruotsalaisella tunnusmerkillä, jota antaessa kaksi leimauksen ja paukauksen seuraamaa kevykäistä savupatsasta tuprahti ilmaan laivan keulalaidalla.
Eräs hieno ja kalpea herrasmies, joka oli puettu kalliiseen soopeliturkkiin, vaikka kirpeä merituuli jo aikoja sitten oli luovuttanut valtansa lauhoille maatuulille, ilmestyi nyt peräkannelle kiikarilla katselemaan noita ammottavia tykinsuita. Hänen kääntyessään laivan päälliköltä jotakin kysymään, kuvastui hänen muuten kylmissä kasvoissaan äkillinen hämmästys, kun hän aivan selkänsä takana näki tavattoman kauniin, solakan naisen, joka samalla uteliaisuudella kuin hän itsekin katseli linnan varustuksia.
— Sanovatko silmäni totta? Rouva Rhenfelt täällä, ja minä en ole osannut aavistaakaan, missä suloisessa seurassa olen tullut Ystadista! — huudahti soopeliturkkiin puettu herra.
— Se johtuu siitä, että kreivi Torsten tällä matkalla kaiken aikaa on vartioinut kajuuttaa, — vastasi Eeva Rhenfelt vähän kärkevästi, linnaa yhä katsellen. — Ei edes ottelu tanskalaisten kanssa voinut herättää kreiviä hänen tyynestä rauhastaan.
— Mitä minun mielestänne olisi pitänyt tehdä, ihana Eeva? — vastasi Bertelsköld vähän närkästyen — sillä hänen oli vaikea tunnustaa oikeata syytä, joka ei ollut pelko, vaan meritauti, — antautua alttiiksi teidän pureville pistopuheillenne ja samalla tanskalaisten kuulille, se olisi ollut samaa kuin joutua kahden tulen väliin. Mutta suvaitkaa minun kysyä, mikä tuottaa Stralsundille sen onnen, että se saapi vastaan ottaa näin pelättävän lisävoiman muuriensa sisäpuolelle? Lyön vetoa, ettei rouva Rhenfelt tavoittelekaan vähempää kuin ollakseen Ruotsin Jeanne d'Arc.
— Ja mikä on saanut kreivin ensi kerran elämässään lähtemään sotaan valtakunnan vihollisia vastaan ja näin tavattomasti panemaan alttiiksi Ruotsin diplomaattisen tulevaisuuden?
— Eräs vähäpätöinen asia, eräs neuvoskunnan antama lähetystoimi, joka toivottavasti kyllä onnistuu, saatuani armollisen sotaneuvoksettaren liittolaisekseni. Minä olen huomauttava hänen majesteetilleen, ettei Stralsundilla enää ole mitään hätää. Ei tarvitse muuta kuin käyttää teidän pistopuheitanne paalutukseksi linnan ympärille: kyllä vainen tanskalaiset ja preussilaiset niihin seivästyvät Eh bien, teemmekö rauhan?