Kenraali punastui, työnsi kirnupiimänsä syrjään ja mittaili äsken tullutta närkästynein ja nolostunein silmin. — Kuka te olette, joka hiipien tulette sisään ja häiritsette minua toimituksissani, antamatta ilmoittaa itseänne? — oli sotapäällikön tuima kysymys.
— Nimeni on Bertelsköld, majuri ja kuninkaallisen majesteetin henkivartijoita. Hiipiminen ei ole koskaan tapani ollut, ja teidän ylhäisyytenne suonee anteeksi, että ilmoitutin itseni hetkisen aikaa sitten, mutta että en jouda odottamaan, sillä asiani ei suvaitse viivytystä.
— Vai niin. Bertelsköld? Ja teillä on jokin käsky hänen majesteetiltaan. Olkaa tervetullut, herra majuri. Rydholm saa poistua ja mennä tililaskuja tarkastamaan. Muistakaa käskyni!
— Kyllä, teidän ylhäisyytenne, tahdon tinkiä heinäin hintaa, — vastasi sotakamreeri pilkallisesti kumartaen poistuessaan.
— Minulla ei ole kunnia tuoda mitään käskyjä kuninkaalliselta majesteetilta, — jatkoi Bertelsköld, jonka melkein kävi sääliksi hämillään olevaa kenraalia. — Jouduin vangiksi Dnieperin luona, olen karannut vankeudesta, ja tulen nyt vapaaehtoisen joukon johtajana tarjoutumaan teidän ylhäisyytenne ja maan palvelukseen.
— Te olette tervetullut, hyvä majuri, — toisti Lybecker. — Mutta en voi ymmärtää, kuinka tuo teidän tarjouksenne, joka tietysti otetaan vastaan, oli niin kiireellistä laatua.
— En olekaan sentähden anonut päästä teidän ylhäisyytenne puheille, — vastasi majuri kylmästi. — Minun on tänne marssiessani onnistunut saada luotettavat tiedot siitä, että sen laivaston, jonka hallitus on lähettänyt Tukholmasta Viipuria auttamaan, on täytynyt tyhjin toimin palata, syystä että moskovalainen on tukkinut kulkuväylät ja ennättänyt varustaa ne pattereilla.
— Sepä on paha, herra majuri, oikein paha. Stjernstrålen täytyy antautua.
— Vielä olen saanut tiedon, että Pohjanmaan nostoväki on ollut matkalla Viipuria auttamaan. Kokkolan pohjoispuolella olevat 14 pitäjää ovat tarttuneet aseihin pohjoista rajaa suojellakseen, ja saman kaupungin eteläpuolella olevat 14 pitäjää ovat lähteneet liikkeelle kapteeni Faberin johdolla. Joka paikassa on innostus suuri, ja kansaa on elähyttänyt vilpitön halu uhrata henkensä isänmaan puolustukseksi.
— Ilahuttavaa, varsin ilahuttavaa. Mutta, herra majuri, te, joka olette kokenut sotilas, sanokaa minulle vilpittömästi, mitä pitää minun tekemän kaikella tuolla Pohjanmaan roistoväellä. Ilman aseita, ilman kuormastoa, ilman harjoitusta, ilman kuria, tekeväthän semmoiset irtonaiset talonpoikaisjoukot sulaa häiriötä ja hämmennystä säännöllisten sotajoukkojen seurassa, eikä heistä muutenkaan ole muuta hyötyä kuin että rosvoavat maata ja kuolevat kuin kärpäset sairaaloissa. Mitä pirua pitää minun tekemän kaikella tuolla roskaväellä, jota Tukholman hallitus näkee hyväksi lähettää niskoilleni?