— Kaikkea, ystäväiseni, kaikkea; asianne edistyy mainiosti.
— Niin minäkin luulen. Kun menetellään velvollisuuden ja vakaumuksen mukaan, niin päättyy kaikki lopulta kumminkin hyvin. Suokaa minun vain sanoa teille, herra kreivi, että me Pohjanmaan kauppiaat kyllä myymme jyviä ja tervaa, mutta me emme myy omiatuntojamme, joskin saisimme kaupatuksi ne — vaikkapa Välimerelle.
Näin sanottuaan poistui porvari tehden jäykän kumarruksen, joka tuskin olisi katsottu riittävän syväksi pikkukaupungin pormestarinkaan edessä. Kreivi rypisti otsaansa. — Aina taipumaton! — jupisi hän. Frölich on oikeassa; nuo rihkamaruhtinaat alkavat paisua meitä ylemmä. On jo aika masentaa heidän pöyhkeytensä. Mies on saatava meidän mieheksemme; hänellä on hallussaan kaksi kolmattaosaa säädystään.
Hän tarttui soittokelloon. — Käske Plomgren sisään! — sanoi hän kamaripalvelijalle.
Plomgren tuli. Hän oli Tukholman arvokkaimpia kauppiaita, rikas, neuvokas eikä juuri liian omantunnontarkka mies. Hän ja hänen säätyveljensä Kjerrman, molemmat valtiopäivämiehiä, olivat hattupuolueen virkeimpiä kätyrejä porvarissäädyssä.
— No, hyvä Plomgren, — kysyi kreivi huolettomasti, — kuinka asiat sujuvat? Toivon vaimonne ja kahvisäkkienne voivan hyvin? Täällä Tukholmassa on ruvettu juomaan paljon kahvia. Toivon, että hovihankinta on annettu teidän toimeksenne.
— Teidän ylhäisyytenne on ollut niin suosiollinen, että on antanut armollisen puoltolauseensa — vastasi tämä säätynsä edustaja tehden sellaisen kumarruksen, että itse majesteetinkin olisi luullut siihen mielistyvän. — Se on vain vähäinen asia, neljäneljättä säkkiä, mutta säästäen tulemme toimeen, teidän armonne, ellei vain Kjerrman tulevana vuonna saa suorittaakseen veran hankintaa sotaväelle.
— Tulee elää ja antaa toistenkin elää, hyvä Plomgren. Kjerrman on niinkuin tekin mies, joka harrastaa valtakunnan parasta; en kumminkaan ymmärrä, minkätähden juuri hän saisi veran hankinnan ennen teitä. Mutta asiasta toiseen, kuinka sujuvat asiat porvarissäädyssä tätä nykyä? En ole pitkään aikaan joutanut sitä ajattelemaan.
— Huonosti sujuvat, helkkarin huonosti, teidän ylhäisyytenne, suokaa anteeksi rohkeuteni. On varsinkin yksi mies, joka sotkee asiat, ja se on tuo Pohjanmaan Larsson. Teidän ylhäisyytenne tuntee hänet; uppiniskainen kuninkaan mies, jyväjuutalainen, joka on valmis nujertamaan niskan vapaudelta, kunhan vain saa hyvän maksun siemenrukiistaan.
— Olette oikeassa. Hän oli vast'ikään luonani, ja saatatteko arvata, mitä hänellä oli asiaa? Hän anoo tapulikaupungin oikeuksia kaikille Pohjanmaan kaupungeille. Mitäs ystäväni Plomgren siitä sanoo?