Ikäänkuin sattumalta kysyi kreivi sitten, näin "ystäväin kesken", heidän majesteettiensa nykyistä mielipidettä neuvoskunnasta. Kamariherra vastasi yhtä tuttavallisesti, että jos myssyt eivät olleet erityisessä suosiossa, niin olivat hatut vielä vähemmin, ja että heidän majesteettinsa eivät aikoneet sekaantua koko tuohon vallananastamis-rettelöön, tuon vallan, jonka…
— Jonka heidän majesteettinsa mieluimmin haluaisivat pitää itsellään, — keskeytti hänet kreivi iskien silmää, mikä oli tarpeeksi selvä merkki valtiomiesten kesken.
Mutta Broman joutui tästä vähän hämilleen, eikä osannutkaan kunnolla jatkaa diplomaatinosansa esittämistä. — Piru vieköön kaikki ne, jotka pilaavat hänen majesteettinsa ruokahalun tuolla kirotulla valtiopäivätoralla! — huudahti hän ja katseli kenkänsä solkea lojuessaan siinä jalat ristissä mukavassa samettisessa nojatuolissa, ikäänkuin hän olisi ollut joku omia palvelijoitaan. Luultavasti katsoi hän arvonsa vaativan, ettei hän mitenkään häiritsisi mukavuuttaan.
— Ja siihen hurskaaseen toivomukseen vastaan minä amen, — jatkoi Bertelsköld. — Mutta myöntäkää toki, monsieur de Broman, että neuvoskunta on kohdellut hänen majesteettiaan välinpitämättömästi, tekeepä mieli sanoa katalasti! Neljäsataa tuhatta talaria matkarahoiksi Kasseliin, mikä naurettava summa! Minä kysyn, käykö majesteetin arvoa mokomilla pilkkarahoilla edustaminen? Voiko kuningas mokomilla rahoilla ansion mukaan palkita uskollisimpia palvelijoitaan? Ei, monsieur; valtakunnan hallinto on asetettava toiselle kannalle, sen kyllä käsitätte te, joka olette niin taitava raha-asioissa, paremmin kuin minä. Pitääkö meidän suvaita juutalaisia neuvostossa? Esimerkiksi Horn, jolla ei koskaan ole rahaa, kun kruunun arvo on kysymyksessä, mutta aina tarpeeksi, kun hän itse tahtoo loistaa! Bjelkeä, joka ei kutsu niin arvokasta ja ansiokasta miestä kuin te olette iltaseuroihinsa — teitä, hovin miellyttävintä miestä, jolla on onni kuulua hänen majesteettinsa lähimpään seurapiiriin. En tahdo puhuakaan, monsieur, kreivi Hårdista, joka on suvainnut poikansa tehdä tuon pilkkarunon, niinkuin kyllä tiedätte, teidän lemmenseikkailuistanne. Te ymmärrätte, ettei moista hallitusta voida kauemmin sietää.
Kamariherra Broman ei juuri vähistä punastunut, mutta tällä kertaa kohosi kuin kohosikin entistä helakampi puna hänen kukoistaville poskilleen. — Vähätpä niistä — sanoi hän välinpitämättömyydellä, joka sopi hänelle mainiosti, — teidän ylhäisyytenne näkee hyväksi imarrella minua. Se on aina kunniaksi minulle, että minut katsotaan pilkkarunon ansainneeksi; armollisesta herrastani ja kuninkaastani tehdään joka päivä semmoisia. Esimerkiksi everstiluutnantti Coyetin tekemä; mitä teidän ylhäisyytenne siitä sanoo?
— Coyet? — toisti kreivi, joka nyt oli tullut juuri siihen, mihin oli tahtonut; — mitä hänestä sanotaan? Onko hänellä ollut liian paljon vai liian vähän menestystä naismaailmassa? Välistä voi olla yhtä hyvin niin ja yhtä hyvin näin.
— Luulin teidän ylhäisyytenne kuulleen puhuttavan eräästä kirjoituksesta, jota kohta laulettanee kaikilla Tukholman kaduilla, — vastasi suuttunut suosikki. Tuo siveä Coyet lukee nerontuotteensa kaikille, jotka viitsivät sitä kuunnella. Se kuuluu olevan anomus säädyille…
— Niin, nyt muistelen kuulleeni siitä jotakin. Hän vaatii, että palkkapiika Haagar poikineen ajettakoon pois Aabrahamin huoneesta. Coyet parka, luulenpa tosiaankin, että hän on päättänyt ruveta sukkelaksi; se tietysti on tuottanut hänelle tavattoman suuria ponnistuksia. Hän on tosiaankin tehnyt hänen majesteetilleen suuren kunnian vertaamalla häntä patriarkka Aabrahamiin; mutta jätän arvaamatta, onko neiti Taube yhtä mielissään tästä vertauksesta.
— Sekaantua hänen majesteettinsa perheasioihin … mitä pirua on
Coyetilla kaiken tämän kanssa tekemistä?
— Se nyt on sitä myöten, miten kukin tahtoo. Meidän siveydentuntomme, monsieur de Broman, voi tuntea itsensä täydellisesti tyydytetyksi siitä, että hänen majesteettinsa on vihityttänyt itsensä salaa neiti Taubeen; miksikä ei? Tiedän hallitsijoita, jotka eivät välitä moisista muodollisuuksista. Mutta sallikaa minun huomauttaa teille, että Kaarle XII oli naimaton, ja hänen ajastaan alkaen on täällä Ruotsissa koko joukko ihmisiä, jotka katsovat yhden vaimon olevan liikaa ja pitävät kahta vaimoa ylellisyytenä. Hänen majesteettinsa kuningatar oli epäilemättä ikäisekseen ymmärtäväinen nainen, mutta on kumminkin asioita, joita ei kuningatarkaan mielellään anna miehelleen anteeksi, olletikin jos ne tulevat julkisiksi. Ja kun Coyet on onnettomuudekseen verrannut hänen majesteettiaan kuningatarta Saaraan, joka ei enää ollut mikään kaunotar, niin pelkään pahoin, että armollinen kuningattaremme … te tiedätte, että hän on veli vainajaansa.