Nyt pysähdytti kreivi hevosensa. — Ei, — sanoi hän, — minun täytyy viedä sinut jälleen isäsi luo.
— Ennemmin kuolemaan! — huudahti Ester kauhistuen. — Naamiaisjuttu on tunnettu koko Tukholmassa. Isäni on kauhea mies, ja paras, mitä voisin nyt odottaa, olisi se, että minut vielä tänä iltana yhdistettäisiin mieheen, jota inhoan.
— No hyvä, — sanoi Bertelsköld; minä tiedän toisen turvapaikan, jossa voit huoleti elää, kunnes myrsky on ohitse. Minä vien sinut äitini turviin.
27. MIINAT ALKAVAT RÄJÄHDELLÄ.
Samana päivänä, kun tuo tapahtui Espanjan ravintolassa, oli presidentti, kreivi Bertelsköld saanut suotuisia tietoja. Hänen suurin kalansa — hänen valaskalansa, jota ei kukaan ennen ollut saanut pyydystetyksi — alkoi potkia nuotassa. Ja yhä ahtaammalle vedettiin verkkoa Ruotsin todellisen herran ja hallitsijan, vanhan, vuosista, vaivoista ja kunniasta harmaantuneen kreivi Arvid Hornin ympärille; yhä enemmän laajeni näköpiiri hattujen kunnianhimoisille tulevaisuuden hankkeille, ja päivä päivältä nähtiin heidän yhä enemmän lähenevän tarkoitusperäänsä: uutta hallitusta ja uutta valtiollista järjestelmää. Voiton varmuus loisti tuon kavalan valtiomiehen terävistä silmistä, kun hän yksinään työkammiossaan mietti keinoja viimeisen vastarinnan murtamiseksi. Hän oli siksi viisas, ettei halveksinut pienempiäkään kaloja, jotka vielä olivat suomustamatta, ja etenkin huoletti häntä porvarissäädyn yhä jatkuva vastustus. Ei tosin ollut enää kuin yksi sääty kolmea vastaan, joista jo oltiin melkein varmat, mutta tärkeää oli, että saatiin maan raha-arkun avain omiin käsiin, ja niin kauan kuin ei porvarissääty ollut käskettävänä, oli aina pelättävä, ettei saatu tätä avainta tai ettei sillä ainakaan osattu avata juonikasta lukkoa.
Kello oli 5:n ja 6:n välillä iltapäivällä. Vahakynttilät paloivat hopeisissa jaloissaan, ja kreivi, joka näkyi odottavan jotakin vierasta, katsahti tuon tuostakin kelloon. — Jokohan se vanha susi vainuaisi vaaraa? — sanoi hän itsekseen.
Mutta kaksoisovet avattiin, ja kamaripalvelija ilmoitti valtiopäivämies
Larssonin. Kreivin otsa kirkastui, ja hän virkkoi "astukaa sisään."
Larsson astui sisään, yhä yhtä jäykkänä kuin hänen kotimaansa metsien honka. — Herra kreivi on kutsuttanut minut puheilleen, — sanoi hän niukasti kumarrettuaan. — Meillä oli valiokunnan kokous, niin etten voinut tulla määrälleen kello 5:n aikana.
— Ei tee mitään, hyvä Larsson; virka ja isänmaa ennen kaikkea. Olkaa hyvä ja istukaa. Olen halunnut puhella kanssanne yhteisestä asiastamme, Pohjanmaan kaupunkien tapulikaupunkioikeuksista.
— Minun täytyy tunnustaa, etten enää ole osannut toivoa herra kreivin suosiollista puoltolausetta…