— Entä jos hänen virkaeronsa vain odottaa kuninkaan allekirjoitusta?
— Niin puhuttelen kreivi Bondea.
— Entä jos hänen virkaeronsa odottaa säätyjen allekirjoitusta?
— Kreivi Hårdia!
— Sama seikka.
— Olkoon sitten. Mutta ennenkuin olen täydellisesti vakuutettu, en muuta mielipiteitäni porvarissäädyssä.
— Vai niin. Tehkää niinkuin tahdotte. Minä olen neuvonut teitä kuin ystävä, mutta te katsotte paremmaksi joutua sekä häpeään että täydelliseen häviöön. Mutta voittehan joka tapauksessa lohduttaa mieltänne perheellisellä onnellanne … lapsillanne…
— Olen jo kerran ennen sanonut teidän ylhäisyydellenne, etten myy valtiollista vakaumustani. Uhkaukset ja imartelut eivät minuun pysty. Onko jotakin muuta, millä voin teitä palvella?
— Ei. Taivas varjelkoon minua tahtomasta järkyttää valtiollisia mielipiteitänne… Mutta koska tulin lapsianne maininneeksi, sallikaa minun, hyvä Larsson, tehdä vielä yksi kysymys, — ja nyt vetäytyi kreivin suu mitä leppeimpään hymyyn. — Toivon teidän tyttärenne voivan hyvin? Mikä ihastuttava olento; oikein ihailin hänen tanssiaan naamiaisissa kreivi Tessinillä.
— Herra kreivi erehtyy. Nuorin tyttäreni on vielä lapsi eikä hänellä ole ollut kunniata päästä niin ylhäiseen seuraan.