— Teidän ylhäisyytenne tietää paremmin kuin minä, että sopimusta Venäjän kanssa todellakin on katsottu loukkaukseksi, miltei sodanjulistukseksi Ranskalle, ja että säätyjen enemmistö tulee vaatimaan neuvoskuntaa edesvastuuseen — niinkuin myös salainen valiokunta katsoo ajan soveliaaksi liitontekoon Turkin kanssa, apuvarain saamiseen Ranskalta ja sotaan Venäjää vastaan. Arvellaan velvollisuuden vaativan jotakin uskaltamaan valtakunnan kunnian ja itsenäisyyden vuoksi sekä myöskin menetettyjen maakuntain takaisin ottamiseksi.
— Mitä? Ajanko soveliaaksi? Sentähden, että tuo seikkailija, tuo Bonneval Konstantinopolissa uskottelee teille kaikenlaisia lastensatuja liitosta Turkin kanssa! Kunnia ja itsenäisyys, jotka täytyy ostaa Ranskan apuvaroja kerjäämällä! Menetetyt maakunnat, joita poikanulikat lähtevät valloittamaan ilman armeijaa ja sotatarpeita, ilman laivastoa ja rahaa! Oletteko siis niin varmoja siitä, hyvät herrat, ettei Ruotsin leijonamme moiseen rotanloukkuun joutuessaan vielä saa hellittää muutamia palasia kuluneesta nahastaan? Ja missä on teillä se nerokas sotapäällikkö, joka on raivaava teille tien noihin tarumaisiin voittoihin? Kyllä ymmärrän: sanokaa Lewenhauptille terveisiä eräältä Kaarle XII:n sotilaalta, ettei maita valloiteta suurilla sanoilla. Sanokaa hänelle, että tarvitaan toisenlaista taitoa saadakseen voittoja tappotanterella, kuin voittaakseen hyvä-huutoja puhujalavalla.
— Minä pyydän teidän ylhäisyyttänne olemaan vakuutettu siitä, että kiukku neuvoskuntaa kohtaan, syystä tahi syyttä, on sangen suuri; mutta mitä teidän ylhäisyyteenne tulee, on velvollisuuden vaatima kunnioitus aina…
— Joutavia, kuka minusta puhuu…
— Ja ellei tuo äskettäin tehty onneton ilmoitus Tanskan lähettiläälle…
— Selittäkää tarkemmin! Tanskan lähettiläälle?
— Niin, minä en voi sitä salata, että sen kiireellisyyden, millä teidän ylhäisyytenne on rientänyt ilmoittamaan Tanskan lähettiläälle siitä sopimuksesta, jonka teidän ylhäisyytenne äskettäin on tehnyt Ranskan kanssa, luullaan vahingoittavan viimeksimainitun vallan kanssa tehtävää liittoa, ja muutamat teidän ylhäisyytenne vihamiehistä uhkaavat tämän johdosta nostaa kanteen teidän ylhäisyyttänne vastaan.
— Mitä? Mekö pyytäisimme Ranskalta lupaa saada kääntyä toisen vallan puoleen asioissa, jotka koskevat meidän omia etujamme? Vai niin, hyvät herrat! Siis on tultu niin pitkälle, että maa, joka sanoo olevansa vapaa ja itsenäinen, ei tohdi virkkaa sanaakaan ilman tuon n.s. liittovaltansa suostumusta.
— Teidän ylhäisyytenne vihamiehet…
— Mitä vihamieheni minua liikuttavat? Kysymys on siitä, onko valtakunnan johto uskottava kavalajuoniselle Parisissa olevalle kardinaalille vai Konstantinopolissa olevalle rappiolle joutuneelle maankiertäjälle.