— Voisi niinkin käydä, — vastasi Bergflykt huoaten. — Sen, jota minä haluaisin, sanotaan olevan hyvin rikas.
— Sitä tuskin luulen teidän tarvitsevan pelätä — vastasi kreivitär hymyillen. — Tahtoisiko Bergflykt sitten ennemmin, että tyttö olisi köyhä?
— Tahtoisin kuin tahtoisinkin, — vastasi puutarhuri.
— No niin. Sanokaa suoraan, Bergflykt: tahdotteko Ester Larssonin vaimoksenne?
Puutarhuri hypisteli hylkeennahkalakkiaan ja vastasi sitten miehuullisesti: — Tahdon.
Kreivitär jatkoi: — Suostumuksen tai kiellon antaminen siihen asiaan ei ole minun, vaan Esterin isän vallassa. Sen vain voin sanoa, ystäväni, että hyväksyn vaalinne ja toivotan sille Jumalan siunausta. Te tiedätte jo syyn, minkätähden Ester on tullut tänne, ja mitä hänestä on Tukholmassa puhuttu; hiukkanen on siinä totta, enin osa panettelua. Sentähden, rakas Bergflykt, älkää koskaan soimatko häntä siitä tai sanoko, että teitä siinä tahi missään muussa suhteessa on petetty. Te tiedätte myöskin, kuinka Ester päivä päivältä on tullut nöyremmäksi, järkevämmäksi ja itsensä suhteen tarkemmaksi; voipa sanoa senkin, että hän on käynyt minulle päivä päivältä rakkaammaksi, ja mieleni tekee uskoa, että Jumala on lähettänyt hänelle tämän koetuksen nöyryyttääksensä ja taivuttaaksensa hänen tätä ennen kylläkin uppiniskaista sydäntänsä. Entä jos jo huomenna lähtisitte Tukholmaan itse pyytämään hänen isänsä suostumusta? Onhan kohtuullista, että isä pääsee tuntemaan sen miehen, jolle hän lapsensa antaa. Minä pidän huolen siitä, että hän muiden välityksellä saa tietää, että olette kelpo ja kunnon mies.
— Kiitän kaikkein nöyrimmästi, että teidän armonne on niin armollinen ja tahtoo puoltaa minua; muuten voisi se rikas mies, jonka sanotaan olevan pian kuin kuningas, vastata minulle, että suopursu ja lavendeli eivät menesty samassa ruukussa. Voisinhan lähteä matkalle vaikka jo tänä iltana…
— Se on mahdotonta. Tuommoiseen pyryilmaan en tahtoisi ajaa kissaanikaan.
— Ilmasta vähät, teidän armonne, jos on kerran voitettava niin harvinainen ruusu kuin neitsyt Ester on; mutta minä tahdon puhua suoraan ja sanoa, etten tosiaankaan tiedä, mitä Ester itse sanoo semmoisesta talonpojasta kuin minä olen.
Muistutus oli paikallaan, ja kreivitär lykkäsi vastauksensa siksi, kunnes Ester kohta sen jälkeen toi teen sisään. Silloin hän viittasi tytön luoksensa, tarttui häntä käteen ja puhutteli häntä hellästi. — Ester, — sanoi hän, — sinulla ei ole, niin kauan kuin muistat, ollut äitiä. Ajattele, että minä olen äitisi.