Jäykkä, ankara, harmaapäinen ukko astui esiin, tarttui tytärtään kovasti käteen ja tempasi hänet mukaansa.
— Tule! — sanoi hän. — Kiitän kreiviä tarjouksestanne; tarkoituksenne ei liene paha. Mutta tuli ja vesi eivät sovi yhteen. Larsson ja Bertelsköld eivät saata ikänä olla toistensa omat. Herra kreivi tietää nyt vastaukseni: en tarvinne sanoa, että se on peruuttamaton. Hyvästi, rouva kreivitär. Tule, Ester; hevoset ovat valjaissa.
Ester totteli. Hän ei itkenyt. Hän ei rukoillut. Hän tiesi kyllä, että vuosisatain perintö oli heidät erottanut. Mutta hänen silmissään hehkui himmeä tuli, ja hän kuiskasi hämmästyneelle nuorukaiselle, joka turhaan koki häntä pidättää: — Älä seuraa minua! Isäni on oikeassa. Me emme voi olla toistemme omat. Mutta rakastaa toisiamme, Kaarle, — sitä voimme vaikka meret ja tunturit erottaisivat meidät kaikeksi elinajaksemme toisistamme.
Ja hän kiskaisihe irti isästään, kietoi kätensä nuorukaisen kaulaan ja suuteli häntä. — Jää hyvästi! — sanoi hän.
— Ja nyt, isäni, nyt olen teidän. Tehkää minulle, mitä tahdotte.
Kohta sen jälkeen kiiti reki pois Falkbyn kartanolta, ja kreivitär
Bertelsköld seisoi siinä yksin kotiin palanneen poikansa kanssa.
36. KUNINKAAN SORMUS.
Vielä kerran me astumme presidentti, kreivi Torsten Bertelsköldin työhuoneeseen. Vierashuone on täynnä ulkomaisia valtiomiehiä, hovimiehiä, sotaherroja ja ylhäisiä virkamiehiä, jotka odottavat puheille pääsyä vuorolleen. Kaikki kääntyvät nousevaa aurinkoa kohti. Kaikki he kilpailevat kerjätäkseen armon silmäyksiä siltä mieheltä, joka nyt on ottava valtakunnan ohjat käsiinsä ja voittaneiden hattujen kantamana johtava Ruotsin kohtalot uusille poluille säätyjen ja vapauden nimessä.
Ollaan nyt keskellä Ruotsin niin sanottua vapauden aikakautta.
Tuolla huoneessaan istuu tuo kohta kaikkivaltias mies, Ruotsin todellinen kuningas, vaikka toinen sitä nimeä kantaa. Hän on ehkä vanhentunut ja kuihtunut kaikkien niiden juonien painosta, joiden avulla hän on valtaan päässyt; mutta sitä ei kukaan huomaa. Kirjo-ompeleinen samettitakki peittää taitavasti hänen laihtuneen vartalonsa; erinomaisen hyvin käherretty tekotukka kätkee hänen harmaat hiuksensa; hienosti sivelty, melkein huomaamaton ihonväri luopi nuoruuden ja terveyden värityksen ryppyiselle otsalle ja näivettyneille poskille. Ainoastaan viheriä, silmien suojaksi pantu verhostin heikentää hiukan tuon ennen niin tuiman katseen voimaa, joka tunkee kaikkien läpi, mutta jonka läpi ainoastaan hyvin harvat voivat tunkea. Mutta se ei mitään merkitse; se on vain satunnaista heikkoutta, joka on syntynyt ankarasta yötyöstä. Kreivi istuu suorana ja reippaana kuin nuorukainen norsunluulla ja simpukan kuorilla koristetussa nojatuolissaan, lämmitellen itseään tulevan valtansa paisteessa. Hän on nyt päässyt koko elämänsä tarkoitusten perille. Sanomattomia vaivoja, monivuotisia ponnistuksia hän on saanut kokea näin pitkälle päästäkseen! Mutta nyt on voitto voitettuna, nyt hän on astuva sille sijalle, josta hän on sysännyt pois suuren mestarinsa kreivi Hornin. Mitäpä hän, jälkeläinen, huolii siitä, että tämä valtaistuin on perustettu kansansuosion ja puolueiden lainehtivalle aallokolle! Onhan hän oppinut hallitsemaan noita epävakaisia elementtejä; nyt hän on paremmin kuin koskaan ennen ymmärtävä niitä hillitä.