— Bah, Zuckerwasser! Mitä olet tehnyt, saadaksesi hänet käsiisi?
Geschwind!
— Ensin menin kysymään kreivi Bertelsköldiltä, joka houkutteli Sparrfeltiä ryöstämään tytön, toimittaakseen hänet oikeihin käsiin. Hän ei tiennyt mitään.
— Eikö mitään? Tukholman liukkain konna ei tiennyt mitään? Weiter fort!
— Kreivi Hornin perheessä, jossa kamaripalvelija on minun kätyrini, ei myöskään tiedetty mitään. Siellä luultiin tytön hypänneen mereen.
— Ruotsia osataan hallita eikä sittenkään mitään tiedetä. Weiter fort!
— Sittenkun minä, yhtä turhaan kuin kreivi Horn, olin tutkituttanut koko Tukholman, tuli luokseni mies, joka ensin sanoi tahtovansa jättää anomuskirjan. Mutta kun hän näki olevansa kahden kesken kanssani, tarttui hän minua kaulustaan ja pakotti minut, pitäen pistoolia rintani edessä, sanomaan, mitä tiesin Maria Larssonin katoamisesta.
— Ja sinä sanoit hänelle kaikki mitä tiesit, und noch was dazu?
— Ennen kuolisin tuhat kertaa kuin pettäisin suuren kuninkaani luottamuksen, — jatkoi suosikki samaan tapaan alamaisesti luikerrellen ja samalla tekeytyen hävyttömän tuttavalliseksi. — Huomasin hänen tietävän, miten Sparrfeltin oli käynyt ja sepitin hänelle jutun semmoisen, että tyttö muka oli kätkössä erään hoviparturin luona kaupungin eteläisessä osassa. Mutta se lemmon mies ei ollut niinkään petettävissä. Minun täytyi saattaa hänet sanotun parturin luo. Onneksi kohtasin portailla poliisikomissaari Frifältin. Hän ymmärtää silmäniskunkin, ja mies istuu nyt kaupungin vankilassa, syydettynä kotirauhan rikkomisesta ja ryöstöstä.
— Gut, Broman, gut! Laita mies hirteen ja pian! Hän voi tehdä tyhmyyksiä ja tulla vaaralliseksi. Roskaväen siveyttä on kunnioitettava.
— Teidän majesteettinne suvaitkoon olla rauhassa. Selville on saatu, että mies, joka sanoo olevansa nimeltään Elias Pietarinpoika, on ilkeä suomalainen sissi ja että viime syksynä on luvattu jonkinlaisen hänen tekemänsä ryöväyksen takia palkinto hänen hengestään. Onpa kyllin syytä hirttää kymmenenkin hänenlaistaan miestä.