— Teidän majesteettinne, joka on kaikkitietävä, — vastasi kuningas kärkevästi, — tietänee myöskin, että tuo mies on suomalainen sissi, joka on tehnyt Tukholmassa itsensä syypääksi kotirauhan rikkomiseen, ja että on luvattu palkinto hänen hengestään.
— Tiedän, sire, että siihen aikaan, jolloin teidän suuri sotataitonne ei voinut estää vihollista polttamasta ja ryöstämästä Ruotsin rannikoita, tämä nuori mies oli yksi niitä suomalaisia sissejä, jotka häiritsivät vihollista sen omalla alueella. Hänen rikoksensa, sire, on että hän on aselevon aikana polttanut yhden venäläisen kaleerin ja että hän Tukholmassa on koettanut suojella turvatonta tyttöä. Minä olen vast'ikään käskenyt päästää hänet vapaaksi.
Kuninkaalta loppui jo kärsivällisyys. — Teidän majesteetillanne on valta käskeä, — sanoi hän, — mutta sallikaa minun muistuttaa, että tämmöinen perhekohtaus paremmin olisi sopinut suoritettavaksi kahden kesken…
— Että teidän, sire, sitten sopisi irstaissa jahtiseuroissanne pitää pilkkananne naista, jolla oli se heikkous, että hankki teille kruunun! Ja että teidän mateleva virka-aatelistonne yhä edelleen saisi rankaisematta tehdä pilkkaa kuningattarensa kunniasta! Kreivi Bertelsköld arvannee paremminkin kuin teidän majesteettinne, minkätähden hänellä on ollut kunnia olla läsnä tässä kahakassa. Muutoin, — jatkoi nyt kuningatar ylpein, ylenkatseellisin ilmein, — on meille aivan yhdentekevää, mitä tämä herra näkee hyväksi ajatella meidän kuninkaallisesta persoonastamme.
— Alamainen ajatukseni, — vastasi kreivi pilkallisesti, — on aina nöyryydessä ihmettelevä teidän majesteettinne yleviä ominaisuuksia silloinkin, kun olen niin onneton, että näen intoani ja uskollisuuttani epäiltävän…
— Emme halua kuulla teidän ajatustanne, herra kreivi. Onhan teillä maatiloja, eikö niin? Jossakin paikassa kuussa? Olette aina pyrkinyt kukkuloille. Me toivomme maaseudun ilman tekevän teille hyvää. Odottakaa, jääkää tänne vielä hetkiseksi! Saatte olla läsnä todistajana vielä toisessa kohtauksessa.
— Käskeekö teidän majesteettinne vielä jotakin? — puuttui puheeseen kuningas, pyyhkien hikeä otsaltaan.
— Sallitteko, sire, minun puhua muutamia sanoja teidän nimessänne, niinkuin te vielä kaksi vuotta sitten puhuitte minun nimessäni?
— Ellen erehdy, on teidän majesteetillanne ollut puheenvuoro kaiken aikaa. Voinko muuta kuin olla ääneti?
— Voitte, sire, te voitte antaa suostumuksenne. No niin!