— Mitä olette tehnyt! Tuollako lailla palkitsette minua siitä, että henkenne pelastin!
— Niin, — vastasi valtiopäivämies, — ja minä ajattelen, että huonommasti kuin minä on moni mies palkinnut pelastajansa. Nyt olemme kuitit. Kuulkaa minua! Minä otan taivaan ja maan todistajakseni tähän: Niin totta kuin tuo sormus ei ikinä enää näe päivän valkeutta, niin totta ei myöskään minkäänlaista liittoa synny Larssonien ja Bertelsköldien kesken ikuisiin aikoihin asti. — Me voimme nyt palata kaupunkiin takaisin. Pysy siellä, katala vaskipalanen, joka olet ollut syynä niin monen ihmisen ajalliseen ja iankaikkiseen turmioon! Pysy siellä, sinä perkeleen kilokalu, tuomiopäivään asti, ja kammotkoot meren kalatkin sitä paikkaa, jossa kirottu pahuutesi on hiekkaan haudattuna!
16. LISÄTIETOJA KUNINKAAN SEURUEESTA JA MATKASTA.
Myöhästyneet olivat nuo suuret sukupäivälliset Larssonin talossa toista tuntia isäntää odottaessa; liikkiö oli kuivanut, naurispaistikkaat liiaksi ruskettuneet, vasikanpaisti oli pohjaan palanut, kastike jähmettynyt ja leivokset jo kauan seisoneet juhlallisissa riveissä isolla hopeavadilla. Kaikki olivat kummastelleet, mitkä tärkeät asiat olivat pakottaneet vanhan valtiopäivämiehen tällaisena juhlapäivänä ja juuri ennen päivällistä satamaan lähtemään. Vihdoin hän palasi väsyneempänä kuin miltä tahtoi näyttää. Se, mitä Palosaaren väylällä oli tapahtunut, pysyi salaisuutena. Matruusit olivat saaneet rahaa pitääkseen suunsa kiinni, ja kapteeni Gast oli taas heti maihin laskettua päästetty irti ja edesvastuun uhalla käsketty lähtemään tiehensä kaupungista.
Tuon ison pöydän ympärille keräytyi nyt suku kolmeen osaan: ensiksi vanhemmat ja arvokkaammat, sitten nuoremmat, lopuksi lapset ja palkkaväki. Kunniaistuimella istui vanha perheenisä, oikealla puolen häntä pojat vaimoinensa, vasemmalla tytär Ester sulhasensa kanssa ja veljentytär Maria; sitten muut iän ja arvon mukaan. Toinen poika, pastori Bertel, siunasi ruoan, kaikki söivät hyvällä ruokahalulla, joka oli odottaessa yhä kasvanut, ja lopuksi veisattiin kiitosvirsi.
Kun tämä oli toimitettu, lähti perheenisä päivällislevolle, sill'aikaa kun vieraat hajausivat sinne tänne katselemaan kuninkaan kunniaksi tehtyjä valmistuksia.
Eikä viipynytkään kauan, ennenkuin airuita alkoi toinen toisensa perästä ilmaantua. Hovimestari Åberg, keittiömestari Björck, hovileipuri Kammecker, hoviviinuri Laurent ja pääkokit Severin ja Arelius palvelijoineen[18] olivat saapuneet jo aamupäivällä kuninkaan keittokalujen kanssa ja herättivät tärkeäntähdellisillä hankkeillaan koko kaupungin huomion. Kuninkaallisessa matkaohjelmassa oli näet määrättynä, että hänen majesteettinsa levähtäisi yhden päivän Vaasassa matkan vaivoista, ja koska maan isä ei halveksinut hyviä ruokia, niin oli kaupungin hellänä huolena ollut kaikkien niiden tarpeiden hankkiminen, jotka se suinkin voi hankkia. Jo keväästä asti oli sentähden vasikoita, porsaita, hanhia, jopa kalkkunakukkojakin maaherran asunnossa hoidettu mitä huolellisimmin ja ne olivat nyt valmiit uhraamaan henkensä kuninkaan ja isänmaan hyväksi. Huolta oli pidetty mitä oivallisimmasta maidosta ja kaikkein sakeimmasta kermasta, mitä vain kaupungin lehmistä suinkin oli saatavana, sillä nämä ymmärtäväiset Vaasan porvarit osasivat jo silloin niinkuin paljon myöhempinäkin aikoina tuottavan kaupan ohessa harjoittaa myöskin menestyksellistä maataloutta. Silloin, niinkuin uudempinakin aikoina, nähtiin nimittäin laumoittain hyvinvoipia lehmiä aamuin ja illoin vaeltavan pitkin kaupungin katuja kesälaitumilleen ja sieltä takaisin (mikä vaellus tätä nykyä kaupungin katujen siisteyden vuoksi tapahtuu kuitenkin syrjäteitä) — ja heinänteko, joka sattui juuri tähän aikaan vuodesta, oli täällä siitä syystä yhtä tärkeä aika kuin maaseuduillakin kaupungin ympäristössä. Paitsi näitä kestityksiä oli pidetty siitäkin huolta, että voitiin tarjota verestä pinaattia ja muita ruokakasveja, Ja koko valoisan heinäkuun yön oli lähimpäin kyläin nuoriso ollut muuraimia ja mansikoita poimimassa, voidakseen tarjota valtakunnan majesteetille jotakin oikein makeata maan tuotteista. Nämä kaikki tuotiin nyt noiden ylhäisten kokkien käytettäväksi, ja nämä mahtavat herrat, jotka rehentelivät hienoissa valkoisissa esiliinoissaan, suvaitsivat joskus päätään nyökäyttäen ilmaista armollisen mielihyvänsä kunnon ihmisten alamaisesta innosta.
Paitsi kreivi Bertelsköldiä, joka oli tullut maaherran kanssa, saapuivat myöhemmin päivällä hovimajoitusmestari, vapaaherra Forssner, eversti, vapaaherra Kaarle Adlerfelt, vänrikki, parooni Löwenhjelm y.m. herroja ja muutamia kuninkaallisia lakeijoita. Jokaiselle vaunulle, mikä tuli näkyviin Runsarin kylän luona, jossa ensimmäinen iso kunniaportti upeili päiväpaisteessa, nosti kansa, joka seisoi juhlavaatteissaan tiheissä laumoissa tien syrjillä, hurraahuudon, ja useat kiipesivät aidoille, kylästä alkaen aina kaupungin etelätulliin asti. Joka kerta vastasivat herrat ja lakeijat armollisesti hymyillen, ja joka kerta huomasi väestö pettyneensä toiveissaan. Joukossa oli käräjäkirjureita, merimiehiä ja muita perin viisaita politikoitsijoita, jotka olivat käyneet Tukholmassa ja tiesivät, miten asiat olivat. Nämä osoittelivat kansalle, mitkä noista saapuvista herroista katsottiin hatuiksi ja mitkä olivat valtiollisilta mielipiteiltään tunnetut myssyiksi. Nyt oli useilla miespuolisilla katselijoilla päässä lasihelmillä ja kukonsulilla koristetut myssyt; toisilla taas oli päivän kunniaksi paikkakunnan tekoa olevat hatut. Kun nyt väkijoukko oli hurrannut kuninkaalle, mutta huomasi pettyneensä, ryhtyi se harmissaan siihen sukkelaan ilveilyyn, että aina, kun hattu ajoi sivu, nakattiin paljaita myssyjä ilmaan, mutta joka kerta, kun myssy ajoi esiin, lensivät hatut taivasta kohden. Ja tämä oli kansasta sanomattoman hauskaa. Nekin, jotka eivät tienneet tarkoitusta, seurasivat iloissaan annettua esimerkkiä, ja siinä oli melua ja riemua, joka tietysti selitettiin alamaisen ilon ilmaukseksi. Valtiollisella taivaanrannalla vaeltavat pilvenkuvat kuvastelivat tällä tavoin niinkuin haihtuvat revontulet aina ylhäällä pohjolan kaukaisissa seuduissa asti.
Kuningas itse … mutta suotakoon meille anteeksi, että "mielin hiljaisin" vielä panemme tähän seuraavan runollisen kertomuksen hänen matkustuksestaan Suomen rajain sisällä.[19]
Degerby, Sottunga,[20] Korpo[21] ja muut saa sankarin haltuhunsa. Taivasta kiittävät lasten suut, toi heille kun voideltunsa. Hanko ja Barösund, Porkkalakin[22] ja Viapor[23] reittiä valvoo urhon, mi mielin hiljaisin vain hyvettä seuraa ja palvoo.