Sankari saapuvi Helsinkiin[24] ja hyvästi heittävi Ahdin, aallot oivat jok' antoi niin ja matkan suunnan ja tahdin. AADOLF kun maihin on astunut näin, soi rannoilta huudot vastaan: juhlivi riemuiten tervehtäin koko kaupunki kuningastaan.
— — — — — Suomen kansa kun kuninkaan näin saanut on vieraaksensa, hänelle uskollisuudessaan se antavi rakkautensa. Sitten tuo siunattu ruhtinas läks' ULRIIKAN[25] linnaa kohti; Långörnin[26] muurit ne myöskin, kas, kesäpäivän kullassa hohti.
Juhannus veisaten juhlitahan ja riemuiten Ruotsin malliin. AADOLFIN kaikkeen ihastuvan nyt nähdään. — Uskovi kalliin henkensä Siltavuorellekin[27] maan isä ja eelleen matkaa. Porvoossa[28] tavalla Daavidin käy templissä — kulkua jatkaa.[29]
Kiväärit, kanuunat kaikuvat ja laulut, hän täältä kun kulkee. Aurinko säteensä kirkkaimmat suo hälle. Syliinsä sulkee hänet jo Loviisa,[30] jolle soi nimen kuningattaren mukaan naisen tuon, johon ketään voi ei verrata koskaan kukaan.
Ahvenkoskelle, Anjalaan[31] käy sankari, rajalle asti. Keltinkoskikin[32] iloissaan niin kuohuvi kirkkahasti! Kansa käy isäänsä ihaillen hänen luoksensa täältä ja tuolta; saasta tuskin näet kymmenen niin heistä on pitänyt huolta.
Hämeenmaahan nyt matkaillaan ja luokse sen vanhan linnan.[33] Rahvas ei kursaile valtiataan, vaan kulkevi yhtä-rinnan. Kunnia-ammunta linnasta soi ja kaikuvi ruorilta vastaan; tervetulleheks' ilakoi kaikk' kuulua kuningastaan.
Isän tavalla tyydyttää hän kaikkia lahjoillansa; lapsetkaan niit' ilman ei jää. — Nyt Turkuhun[34] kulkuansa jatkaa hän kukkain ja seppelten ja kuusien oppaana ollen. Nuoriso vastass' on tanssien, käy vanhatkin hurmiollen.
Nymfeinkin parvi käy karkeloimaan, Mars, Phoibos ja Minerva vielä; kaikki nyt puolelta kuninkaan saa vainen armoa siellä, Ehemiskin maahan lankeaa hänen kärkkyen katsettansa. Hermes laivansa liputtaa näin näyttäen riemuansa.
Vielä mä mainita tahtoisin sen ammunnan, jota silloin sankari mielin ihastuvin sai kuunnella aamuin ja illoin. Savu ja ruuti ne haihtuu pois, siis niistä en kuluta kaulaa. — Muistos' ei Suomesta häipyä vois, ja siitä mä tahdon laulaa.
— — — — — Siksipä ihmiset, parveillen kevätkalojen hilpeäin lailla. syntymäpäivää viettäen LUDOVIKAN[35] on huolta vailla. Eessänsä näkevät kuninkaan ja hengessä kuningattarenkin. Taivasta yhtyvät rukoilemaan he onneksi kumpaisenkin.