— Niin, tiedätkö! Semmoinen pappi pitäisi sinustakin tulla.
— Niinkö ajattelet? — sanoi nuorukainen säteilevin silmin. — Ei, Riikka, se on mahdotonta. Semmoista miestä kuin enosi on, ei synny toista edes sadankaan vuoden kuluttua.
— Niin minäkin luulen. Mutta suuripa on kirjakin, jota hän selittää, eikä yksi ihminen kaikkeen ennätä. Katsohan esimerkiksi minua. Mikä minä olen?
— Sinä olet enosi sisarentytär, sen ainakin tiedän.
— Enpä edes sitäkään, tiedätkö, vaan äitini oli enoni orpana, ja on hän hyvyydessään ottanut minut luoksensa isätönnä ja äiditönnä lapsena. Mutta voitko selittää sitä, että minä, joka en ole mitään, ja tuskinpa sitäkään, kuitenkin väittelen sirkkalehdistä hänen kanssansa, jota koko maailma ihmettelee?
— En, sitä en tosiaankaan voi käsittää, — naurahti Eerikki.
— Mutta sokeakin kana voi välistä löytää jyväsen, ja semmoisia jyväsiä ovat nuo pienet sirkkalehdet, sanoo eno. Sentähden ajattelen, että vaikka sinusta ei tulisikaan niin suurta ja mainiota miestä kuin eno on, niin voit sentään sinäkin keksiä selityksen johonkin sellaiseen tuon suuren kirjan sanaan, jota eno ei ole ehtinyt miettiä. Sinusta pitää tulla luonnontiedetten tohtori, Eerikki.
Eerikki Pietarinpoika oli vähän aikaa ääneti ja sanoi sitten arvellen: — Koko minun sukuni tahtoo nähdä minut kauhtanaan ja papin kaulukseen puettuna. Enkä minä ole koskaan mitään muuta ajatellutkaan, ennenkuin…
— Ennenkuin tulit Hammarbyhyn. Näetkös nyt! Aivan niinkuin enoni, ennenkuin tohtori Rothman Vexiössä sanoi hänelle: sinun pitää ruveta lääkäriksi! Se on: sinun pitää tutkia luontoa!
— Olisit siis iloinen, jos seuraisin neuvoasi? — kysyi Eerikki sydämellisesti.