Mestarikokki katseli sitä. — Vaskipalanenhan tuo vain on, — sanoi hän ja nakkasi sen ylenkatseellisesti luotansa.
— Saanko pitää sen? — kysyi Eerikki.
— Pidä hyvänäsi, — nauroi kokki. — Mutta mistä Lauri sai tämän hirveän hauen?
— Palosaaren salmesta, — vastasi kalastaja.
30. AURINGON PAISTETTA PILVIEN LOMITSE.
Sill'aikaa, kun Eerikki Ljung näin odottamatta tuli saamaan tuon "vaskipalasen", jota mestarikokki Arelius ei katsonut arvonsa sallivan ottaa edes maasta ylös, oli eräs toinen tämän kertomuksen taittunut säie yhtä odottamatta solmiutunut yhteen muutamain askelten päässä hänestä.
Linnan kylkirakennuksessa oli nimittäin kolme huonetta järjestetty kuninkaan henkilääkärille, tohtori Petersenille ja sivusadjutantille, kreivi Bertelsköldille, jotka hänen majesteettinsa tahtoi pitää läheisyydessään. Tänne kantoi siis tuo lohduton Penna — eli Istvan, joka oli hänen entinen nimensä — haavoittuneen herransa tuon ikävän linnan valleilla tapahtuneen erehdyksen jälkeen. Henkilääkäri herätettiin heti unestaan eikä hän voinut muuta ajatella kuin että hänen majesteettinsa oli syönyt liiaksi mansikoita edellisenä iltana ja että nuo mansikat nyt uhkasivat valtakunnan rauhaa. Niin pian kuin hän kuuli, että kysymyksessä oli vain taittunut käsivarsi, kirkastui hänen otsansa ja hän kävi tottuneesti haavoja tarkastamaan.
Valitettavasti ei ollut ainoastaan oikea käsivarsi pahoin vahingoittunut, vaan oikea jalkakin oli ihan poikki. Tohtori kävi totiseksi ja murahti, että asia oli arveluttava.
— Ette siis luule minun voivan seurata hänen majesteettiaan matkalle? — kysyi Bertelsköld ranskaksi.
— Matkalle? — murisi tohtori. — Toiseen maailmaan te tulette matkustamaan, jos liikautatte jännettäkään kuuteen viikkoon.