Nuorempi Larsson pudisteli päätänsä ja kuiskasi: — Kiitä omaa onneasi ja meidän kaikkien ikuista onneamme, poika, että tulit oikeaan aikaan, mutta pidä suusi kiinni siitä asiasta, jos henkesi on kallis. Kellarissa oli neljä ruutitynnyriä, jotka tulivat eilen ja olivat tänään makasiiniin vietävät, mutta unohtuivat kiireessä. Kai oli kapteeni Gast saanut siitä vihiä, ja kun hän viime aikoina vihasi meitä kaikkia vereen ja henkeen asti, puikahti hän hämmingin aikana kellariin, lähettääkseen … se on hirmuista ajatella!
— Kuninkaan täällä ollessa…?
— Niin. Hän aikoi räjäyttää talon ilmaan, ja ilman sinua, se on: ilman
Jumalan, sinun kätesi välityksellä asiaan puuttunutta kättä, olisi
Ruotsin valtakunta nyt leski. Mutta katso, se toinenpa sentään ottikin
omansa.
37. KAKSI KIRJETTÄ.
Larssonin talossa oli yksi henkilö, jolla ei ollut kuningaskiireestä aavistustakaan, ja se oli Penna. Niinkuin muistamme, oli tämä kunnon mies ryypännyt vähän liikaa murheeseensa ja nukkui yhä makuutuvassa. Saattoi olla puolenyön aika, kun hän vihdoin heräsi ja tapasi Eerikki Ljungin viereltään nukkumasta.
Pennan pää oli sangen sekava ja verrattava matalaan, sumun peittämään järveen, josta siellä täällä jokin kivi pistää näkyviin, mutta josta ajatukset turhaan koettavat rantaan soutaa. Hänellä oli jonkinlainen hämärä käsitys siitä, että hän oli tyhmästi käyttäytynyt, mutta mitenkä, sitä hänen oli mahdoton muistaa.
Hän pudisti Eerikkiä. — Eerikki ei ollut niitä, jotka heräävät aivastuksesta, mutta neljännestunnin häntä muokkailtuansa sai Penna hänen silmänsä raolleen.
— Mitä minä tein eilen? — kysyi Penna.
— Nukuitte, — vastasi Eerikki.
— Mitä muuta?